Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Mistä iloa ja elämänhalua??
Hei Ninnu! Elämä ei todellakaan ole aina hauskaa. Mieheni kuolemasta tulee pian kaksi vuotta, muistan hyvin ensimäisen vuosipäivän lähestymisen. Se oli vaikeaa ja itku oli herkässä. Vuosipäivänä kävimme lasten kanssa yhdessä haudalla ja veimme kaikki kynttilät. Silloin kaikilla oli vielä vaikea olla ja itkimme haudalla yhdessä. Nyt kun toinen vuosipäivä lähestyy, tuntuu että elämä alkaa sujua hyvin, oloni on hyvä ja tasapainoinen.Kyllä se teilläkin vielä iloksi muuttuu, usko vain. Ehkä sinun kannattaisi miettiä miten pystyisit vähentämään itkua esikoisen kanssa, muistele hauskoja hetkiä isin kanssa ja yrittäkää vaikka nauraa yhdessä. Suru ja kaipaus eivät koskaan kokonaan katoa elämästä, se on meidän osamme, valitettavasti. Sen kanssa oppii kuitenkin elämään. Minä olen viimeisen puolen vuoden aikana oppinut olemaan yksin. Se on ollut vaikea tie eikä todellakaan hauska. Lääkärini sanoi mieheni kuoltua, että suruaika vie kaksi vuotta ja se piti kyllä täysin paikkansa.
Sinä olet vielä nuori ihminen, sinulla on vielä paljon hyvää jäljellä elämässäsi, sinun täytyy vain ryhtyä elämään arkea, käydä töissä ja huolehtia lapsistasi ja näyttää myös lapsillesi että elämä jatkuu kaikesta huolimatta. Oikeasti ne hyvät yhteiset muistot kantavat sinua eteenpäin ja saat voimia lapsistasi ja heidän kasvamisestaan ja kehittymisestä. Et voi luovuttaa surulle ja masennukselle koska lapsesi tarvitsevat sinua, sitä kautta pikkuhiljaa selviät tästä pahimman surun ajasta. Lapset olivat minulla ainoa asia, joka on saanut yrittämään ja jatkamaan elämää eteenpäin, nyt lopultakin jo tuntuu että haluan mennä eteenpäin itsenikin takia ja nautin suuresti elämästä.
Ikuisesti kuitenkin kaipaan miestäni, hän oli suuri rakkauteni ja tiedän että en tule enää mitään sellaista koskaan kokemaan. Ei yhdelle ihmiselle voi tapahtua sellaista kahta kertaa elämässä. Mieheni kuoleman myötä olen hyväksynyt myös oman kuolemani ja sen että lopulta minun paikkani tulee olemaan hänen vierellään hautausmaalla ja sekin asia oikeasti lohduttaa minua vaikka nämä sanat ehkä tuntuvat siltä että odotan kuolemaan masentuneena. Ei, en ole masentunut enkä odota kuolemaa, vaan elän tasapainoista elämää ihanien lasteni kanssa ja sitä toivon myös sinulle Ninnu!
Aurinkoista loppukesää teille kaikille ja voimia surussanne
toivottelee Surutar
- Mistä iloa ja elämänhalua??ninnu72
- Re: Mistä iloa ja elämänhalua??Surutar