Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: tämä on meille jotka ovat menettäneen rakkaan
Tuttuja tunteita, pelko muistojen haalistumisesta ja menettämisestä on ajoittain kova. Ja se vimma muistaa, haluaisin korvissani kuulla äidin äänen ja muistaa kosketuksen - mitä kiivaammin koitan muistaa, sitä vähemmän muistan... Äitini kuolemasta on nyt 7,5kk mutta aika on menettänyt merkityksensä, aikajatkumoa ei pysty hahmottamaan vaan aina pitää laskea kuinka kauan siitä onkaan, joskus tuntuu kuin tuo kaikki olisi tapahtunut eilen ja toisinaan tuntuu, että taitaa siitä olla jo aika pitkä aika. Vasta viimeaikoina ole ymmärtänyt, kuinka äiti hiipui loppua kohden, tuolloin sitä ei ehkä halunnut nähdä ja huomata, vaan kaikki tuli kuin yllättäen. Kun nyt katson viimeistä kuvaa minusta ja äidistä yhdessä, on äiti siinä kuin varjo entisestään, pelkät kuoret, sielu ja äidin henki on tainnut livetä jo muualle. Edelleen pitää mennä hetki kerrallaan eteenpäin, hankalia hetkiä tulee ajoittain, kun niin kovin haluaisin soittaa ja kertoa kuulumisia jne. Olen äärimmäisen onnellinen, että viimeiset hetket vietin äidin vierellä, myös sen yön, jolloin hän pääsi Taivaan kotiin. Siitä ja viimeisestä katseesta ammennan voimaa, tiedän, että tein oikean ratkaisun silloin, kun luovuin muusta ja kuljin äitini rinnalla ja puhuimme kaikki hautajaisjärjestelyistä lähtien selviksi. Liian aikaisin tuli luopuminen, mutta syyllisiä on kai turha etsiä. Haudalla käyn päivittäin vaikka vain pikaisesti, siellä on rauha ja kauneus. Ja kun ympärilleen katselee, huomaa, että niin muutkin ovat joutuneet täältä lähtemään, kuka aiemmin ja kuka vähän kauemmin taivallettuaan.Voimaa meille kaikille, auringonsäteet voimaannuttavat ja tuovat meille viestiä jostain muualta...
- Re: tämä on meille jotka ovat menettäneen rakkaantoukotyttö