Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: tämä on meille jotka ovat menettäneen rakkaan

Kiitos, jotenki minut pysäytti että todellakin joku muukin tuntee itsenä turhaksi ja että elämällä ei ole merkitystä rakkaan ihmisen menettämisen jälkeen, kunnes huomaa että kyllä vain tämä elämä silti jatkuu - vaikka pahalle tuntuukin.

Heti diaknoosin jälkeen tiedettiin että mitään ei ole tehtävissä, vaikka minä hölmö elättelin toiveita että äiti eläisi kesän yli, kova puutarha ihminen kun oli.

Äiti teki kaiken meille "helpoksi", vaikka tiesi että kuolema odottaa niin jaksoi kuunnella meidän höpötyksiä. Tuumaili vain että jokaisen aika tulee ajallaan toisille aijemmin toisille myöhemmin, oli hyvillään kun ei kukaan ole riidoissa keskenään.
Minulle hän sanoi että sinä olet jo iso tyttö kyllä sinä pärjäät...eli koko ajan viesti oli että jatkakaa elämäänne.
Hautajais päivän ilmakin oli täydellinen, helteiden jälkeen oli viileämpää ja tuuli sopivasti, ei ollu liian kylmä eikä kuuma.
Pahalta se silti tunui jättää äiti sinne...
Tällä hetkellä ei yhtään lohduta hokema että äidillä ei ole kipuja, hyvän kipulääkityksen ansiosta kipuja ei äidillä ollut hoidon aikana, itsekkäästi olisin halunnut äidin vielä pitää...vaikka tila romahti täysin yhdessä viikossa, ja viimeisinä päivinä olisi jo pitänyt nähdä mitä oli tulossa...empä vain halunnu nähdä, enkä nähnyt.
Äiti kuoli maanantain ja tiistain välisenä yönä, hoitajat seuranaan oli tahtonut klo.12 kipulääkettä jonka jälkeen oli nukahtanut ja nukkunut ikiuneen klo.13, mikä ruumin osa petti - en tiedä- enkä tiedä saiasko sitä mistään edes tietää.. mutta siskoni mukaan ei äiti olisi meitä sinne sängynviereen halunnu porukalla parkumaankaan ja minä uskon häntä.

En oisi vielä halunnut luopua...

Nyt pitää opetella elämään tämän tuskan ja ikävän kanssa...
heidi77 | 27.5.2010 klo 18:29:50