Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Anteeksianto

Tervehdys!

Kai se kuuluu surutyöhön tuo syyllisyyskin...kun sitä niin moni mielessään tuntee.

Niin minäkin.Äidin lähdön hetkellä olin läsnä,mutta silloin sairaalassa ollessa...miksi en lähtenyt äidin mukaan sille viimeiselle meilahden reissulle.Äidille piti tehdä kantasolusiirto.Oli luovuttaja-sisko ja äiti paikalla...sitten äidiltä otettiin luuydinnäyte ja mitään ei ollut tehtävissä...ei muuta kuin ambulanssilla helsingistä ouluun!!

syyllisyyttä kannan siitäkin,etten VAATINUT PAREMPAA HOITOA niinä pääsiäispyhinä ym vko:nloppuina kun syöpäosastolla ei ollut omaa lääkäriä vaan oltiin jonku päivystäjän varassa,joka ei ehtinyt edes piipahtaa syöpäpotilaan luona.

syyllisyyttä kannan viimeisistä hetkistäkin tai ainakin se vaivaa minua jollakinlailla.Äiti halusi lähteä kotoa.oliko se kivunlievitys riittävää???!kun äiti ei pystynyt sitä enää sanomaan...oli vaan tulkittava.meillä oli sairaanhoitaja lääkitsemässä.ei ollut lisä happea,ei tippaa...lopussa äiti haukkoi henkeä,mutta oli tajuton.sillä hapella ja tipalla olis kuulemma vain pitkitetty kuolemaa.olisko ne kuiten ollu tarpeen?varsinkin happi.äidillä oli kipulaastari ja lisäksi suoraan pistoksina.

mutta itse kuolemasta jäi sinänsä hyvä fiilis, jos näin voi sanoa.äiti oli valmis lähtemään.omin silmin nähtiin ,kun äiti kävi viimeisen keskustelun ylläkerran kanssa ennen tajuttomuutta.nyökkäsi päätään,hymyili ja sanoi ,että kyllä minä tulen kun aikaisemmin oli sanonut ettei vielä haluaisi.kyllä minä uskon ,että jarmokin kävi omat keskustelut ja nyt on jarmolla hyvä olla ja hän tietää ,että kuitenkin olit läsnä ,jos nyt et ihan fyysisesti ,niin olit hänelle tärkeä.ja hän varmasti ymmärsi,ettet pystynyt olemaan läsnä viimeisellä hetkellä.

minä kävin nyt pääsiäisenä kotona.oli kuin haavat ois revitty taas auki.kaivelin äidin pääsiäiskoristeet esiin ja laitoin isälle ja meille pääsiäistä.kaksi vuotta sitten vietin pääsiäisen äidin kanssa sairaalassa,toinen sytostaattihoito oli alkamassa.

menen käymään isän luona seuraavan kerran kesällä.silloin meinaan siivota äidin kuvan olohuoneen pöydältä makuukamarin puolelle.ja täytän sen pöydän kukilla.tuntuu meinaan pahalta,kun suru asuu siinä talossa.muistot meillä on,mutta elämän täytyy jatkua,kuten äitikin sanoi.

nyt meillä odotellaan vastauksia...että onko isällä eturauhassyöpä. on kuulemma ollut seurannassa pitemmän aikaa ja nyt oli arvot niin koholla että otettiin näyte!isä ei ollut kertonut sitä kenellekään,me vaan huomattiin että on jotenkin alakuloinen.en nyt jaksa uskoa pahinta.ei kai nyt kahta tapausta yhteen perheeseen!

jaksamisiin!




ai-ja | 26.4.2006 klo 19:49:15