Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Voiko pienet lapset viedä hautajaisiin?

Lämmin osanottoni menetyksesi johdosta. Oma poikani (2,5 v) oli mukana äitini hautajaisissa sillä uskon että äitini olisi niin tahtonut. Poikani oli äidilleni todella rakas enkä usko että äitini olisi paheksunut pientä häiriötä, kirkossa poikani muun muassa meni aivan läheltä katsomaan kun pappi laittoi hiekkaa kauhalla arkun päälle. Haudalla poikani laski sitten oman pienen kimppunsa isoäidilleen. Minusta se tuntui tärkeältä. Muistotilaisuudessa meillä oli pianisti joka soitti äidin lempimusiikkia. Sitä ennen poikani jo vallattomasti juoksenteli ympäriinsä ja eräät sukulaiseni veivätkin poikani sitten päiväunille. Sain rauhassa sitten kuunnella musiikkia, mikä ei olisi onnistunut jos minun olisi pitänyt pelätä milloin poikani päättää "auttaa" pianistia tms. Ehkä sinullakin on joku ihminen joka voi katsoa lastesi perään että sinä voit keskittyä hyvästienjättöön..?
joan | 3.4.2006 klo 23:04:44