Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Surun jakamisen vaikeuksia?
Kokemuksesta en voi puhua, olen huomannut, että kyllä perheet pystyvät pienempiä arjen murheita käsittelemään ja purkamaan yhdessä, mutta sairaus ja kuolema ja niiden herättämät tunteet ovat yksinkertaisesti niin suuria asioita, että niiden sanoiksi pukeminen on äärettömän vaikeata.Siinä ollaan niin isojen asioiden äärellä, että tuntuu, kuin se ylittäisi samaan aikaan sekä ihmisen sieto- että ymmärryskyvyn ja jos ihminen ei välttämättä aikoihin tiedä itsekään mitä tuntee ja miksi, kuinka sen pystyisi pukemaan sanoiksi. Uskon että monet ihmiset huomaavat sanojen riittämättömyyden, asioiden valtavuuden ja mahdottomuuden käsittää ja käsitellä.
Mitä suurempi asia, sitä pitemmän aikaa sen sulattaminen käsiteltävään muotoon voi viedä. Tai itse asiassa ihminenhän käsittelee sitä asiaa omalla tavallaan kaiken aikaa, juuri sen kokoisina ja muotoisina paloina kun juuri sillä hetkellä resurssit antavat myöden.
Kaikki eivät tunne tarvetta puhua lainkaan, he hissuttelevat omissa puuhissaan, hoitelevat koti- ja pihatöitä, liikkuvat kenties luonnossa.. Ja siinä samalla ehkä mietiskelevät asioita ja niiden kulkua. Toiset taas haluavat ja kykenevät heti purkamaan mieltään puhumalla ja se taas sopii paremmin heille.
Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa tapaa käsitellä surua, sairautta ja kuolemaa.
Ehkä kannattaa isäsi antaa ottaa sen oman aikansa, kyllä hän sitten itse puhuu jos/kun tarvetta on. Riittää että olet lähellä ja tavoitettavissa kun hän sinua tarvitsee.
Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni, en tunne sinua enkä isääsi.
Voimia teille molemmille.
- Surun jakamisen vaikeuksia?umpikuja
- Re: Surun jakamisen vaikeuksia?tigemauk