Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Äiti kuoli toissapäivänä

Hei! Minun äitini kuolemasta on aikaa "jo" melkein vuosi. Kamalaa on vieläkin, tosin hyviäkin päiviä on tullut paljon. Anna surulle aikaa, kyllä tosiaan kouluun ehtii. Itselleni oli helpompaa mennä töihin ja touhuta, kun pystyi hetkeksi unohtamaan, mutta kaikilla on oma tapansa olla ja surra. Minä olin ainakin pitkään kuoleman jälkeen sellaisessa tilassa, etten oikein tajunnut tapahtunutta. Välillä tuntuu vieläkin siltä ja varsinkin puoliunessa tulee sellaisia "kohtauksia", että tajuaa äidin tosiaan olevan poissa.

Meillä on samantapaiset tilanteet, minä olen 22vuotta ja todellakin tarvitsisin äitiä vielä! Tuntuu, ettei pärjää.. Samalla kun äiti kuoli, meidän perhekin tavallaan hajosi, kun äiti oli meitä kaikkia yhdistävä tekijä. Nyt tuntuu tosiaan, että on aivan yksin vaikka ystävät ja mies ovatkin olemassa. Ja ikävä on ihan hirmuinen. Mutta kyllä sen kanssa oppii elämään, pakkohan se on.

Muista kaikkien järjestelyjen keskellä antaa aikaa itsellesikin ja pyydä muilta apua ettet väsy! Ja koita jaksaa, niin minäkin :)
Mynthon | 4.4.2006 klo 22:13:09