Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Äiti kuoli Pitkänä Perjantaina

Syvä osanottoni suureen suruusi!
Oma isäni kuoli 1.5 vuotta sitten ja itselläni nuorin kolmesta lapsesta oli silloin reilu 2kk vanha. Itse koin huonoa omaatuntoa kun en päässyt isääni juurikaan katsomaan sillä välimatkaa oli reilut 150 km eikä minulla ollut hoitajaa kolmelle lapselle- nuorinta ei vielä hoitoon voinutkaan jättää. Vieläkin mietityttää olisiko sittenkin ollut jokin keino saada lapset hoitoon niin että olisin voinut olla isän seurassa. Soitin osastolle noin 3 kertaa päivässä ja kysyin isän vointia ja pyysin kertomaan aina terveisiä. Ja niinä päivinä kun isä jaksoi kuunnella pyysin hoitajaa laittamaan luurin isän korvalle. Kävin reilun parin kuukauden sairaalajakson aikana muistaakseni neljä kertaa isän luona mutta monesti sattui huono päivä eikä isä jälkeenpäin tiennyt että olin käynyt ja hänen vieressään istunut. Lastenhoidon vuoksi en nimittäin tietenkään voinut lähteä siloin kun isällä sattui olemaan parempi päivä vaan sillloin kun sain hoitajan. Ja sitten kiiruulla ajoa edestakaisin ettei vauvalle tulisi liian pitkää eroaikaa. Olin myös isän lähin omainen joten hoidin kaikki käytännön asiat. Itse koin näiden hoitamisen hyvinkin terapeuttisena ja sellaisena "viimeisenä palveluksena" isälle. Aika ennen hautajaisia meni kohtuullisen hyvin vaikka olinkin pohjattoman surullinen. Isä oli kuitenkin päivittäisessä tekemisessä läsnä. Vasta hautajaisten jälkeen tuli tyhjyyden ja lopullisuuden tunne. Mutta lapset pitävät liikkeessä ja tuovat elämään iloa. Välillä tosin koin sen myös ahdistavana- tuntui ettei minulle anneta lainkaan aikaa surra. Edelleen minulla on huutava ikävä isää, mutta arki sujuu jo hyvin.
Woimia! Rakkaamme kulkevat meidän sydämissämme mukana aina!
mamma | 31.3.2008 klo 01:35:03