Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Mieheni kuoli perjantaina

Ikävää kuulla, että miehesi on kuollut, vaikkakin se olikin teillä odotettavissa. Aina se on silti ikävää. Kirjoittelimmekin tuolla "lähipiirissä syöpäpotilas" -ryhmässä aikaisemmin. Meillä diagnoosista aikaa vajaa kuukausi ja kunto laskee kuin lehmän häntä. Aluksi epäiltiin haimasyöpää, mutta nyt kyseessä kuitenkin mahasyöpä, joka levinnyt haimaan ym. Kuumeen lisäksi on tullut kasvaimen aiheuttama verenvuoto, joka laskee kokoajan hempparia, jota ylläpidetään sitten veritiputuksin. Sädehoitoa vielä kai kokeillaan. Ainut toive tällä hetkellä olisi, että hän pääsisi kotiin. Tällä hetkellä sekin toive tuntuu olevan vaakalaudalla. Meillä ei myöskään ole ollut paljoakaan aikaa totutella tähän asiaan, koska tämä on edennyt niiiiin nopeasti.
Kuvittelin aina ennen, että levinneenkin syövän kanssa voi "elää" hyvääkin elämää joitakin aikoja, mutta meidän kohdalla niin ei taida käydäkään, ellei näitä oheisvaivoja saada kuriin.

Voimia teille sinne kotiin surutyöhön, itse taidan tehdä sitä tässä jo ennakkoon, vaikka kai se jotenkin kuuluu asiaan. Toisaalta haluaa ylläpitää vielä toivoakin, mutta usein tuntuu, ettei sitä meille paljoakaan enää anneta. Mitä jää jos toivokin lähtee?

Hassua vaan, että joskus tuntee melkein syyllisyyttä siitä, että itsellä on hyviäkin päiviä. Ihan kuin nauraminen ja kaikki mukava olisi nyt kiellettyä, koska perheessä on tällainen parantumaton sairaus ja huono tilanne. Olen kuitenkin yrittänyt ajatella, että omankin mielenterveyden kannalta on kai ihan sallittua välillä hetkeksi "unohtaa" asiaa ja ajatella jotain muuta. Kuitenkin tämä on päällimmäisenä mielessä melkeinpä kokoajan, joten ei kai pitäisi tuntea syyllisyyttä, jos se hetkeksi unohtuu.
Savosta | 28.4.2010 klo 20:44:03