Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Äidin poismenosta 4 kk kulunut...muutamia ajatuksia jaettavaksi

Äitini kuoli viime syksynä ja olen itse 23-vuotias.

Olen nähnyt äidin kuolemasta saakka paljon kummallisia unia. Näen usein unia, että isällänikin on syöpä tai että hän on jo kuollut syöpään äitini lisäksi. Toissayönä näin sellaista unta, että lähes joka toisella tuntemallani henkilöllä on syöpä. Tälläiset unet ovat melko ahdistavia...

Nyt äidin kuolemasata on noin neljä kuukautta. Oma poikaystäväni ymmärtää minua suhteellisen hyvin, mutta hän ei välttämättä ymmärrä sitä, kuinka minulla on nykyään suurempi tarve viettää aikaa isäni kanssa. Pelkään jotenkin isäni puolesta. Jos hänelle kävisi jotain, en tiedä kuinka pärjäisin.

Minulla on tällä hetkellä todella paljon kaikennäköistä ohjelmaa. Yritän hoitaa suruani ilmeisesti siten, etten kerkeisi ajatella koko asiaa... Teen itselleni aivan mahdottomia aikatauluja, joista kärsii myös poikaystäväni, sillä en kerkeä huomioida häntä tarpeeksi. Jotenkin haluaisin vain jaksaa elää ja minua auttaa suuresti, että pystyn hoitamaan arkisia asioita, jotta aika kuluisi nopeammin.

Lisäksi minulla on muutenkin asiat todella hyvin. Olen aina pärjännyt kaikessa kiitettävästi, minulla on paljon kavereita ja ihana poikaystävä, mukavat harrastukset, huippukoulutus kohta valmiina, hyvät sukulaissuhteet, taloudellinen tilanne enemmän kuin hyvässä kunnossa jne. Mutta jotenkin minusta tuntuu, että epäonnistuin äitini sairauden kanssa. En osannut hoitaa viimeisiä aikoja hyvin, enkä varmaan osannut lohduttaa häntä... Olin niin surullinen, etten pystynyt puhumaan kuin arkisia asioita hänen kanssaan. Jos vain saisin vielä kerran mahdollisuuden jutella äitini kanssa... Miksi epäonnistuin näin tärkeässä asiassa?

Onko muilla ollut vastaavanlaisia kokemuksia?
Tracy | 26.3.2007 klo 15:04:34