Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Muistolle
Kristiina, voimahalaus! Syvä surusi on merkki siitä suuresta Rakkaudesta, joka teillä Jarmoon oli. Ikävä jää, mutta aika helpottaa. Näin "ulkopuolisena" sanoisin, että kyllä se sinunkin "surutyösi" (kamala sana) on edennyt. Muistan, kuinka sururyhmässä olessamme kerroit, kuinka et ymmärtänyt kun joku sanoi, että "no onneksi ei tarvinnut Jarmon kärsiä pitkään". Eihän se lohduttanut, kun et halunnut että kävi niinkuin kävi, Jarmon elämä päättyi liian lyhyeen. Mutta ehkä nyt, ajan myötä, pystyt jo jossain määrin "hyväksymään" Jarmon kuoleman. Kuten kirjoitit, olet alkanut ajattelemaan, että ehkä oli Jarmolle armeliasta, että kaikki tapahtui niin nopeasti. Muistan, kun minulle sanottiin samaa, että hyvä että äidin sairausaika oli niin lyhyt. Eipä se lohduttanut, halusin vain äidin takaisin, haluan yhä. Mutta, kun mennyttä en voi muuttaa. Oli varmasti parempi, että äidin ei tarvinnut kärsiä pidempään, jos hänen nyt sitten oli sairastuttava siihen kamalaan syöpään. Me eletään nyt molemmat Kristiina piinallisia viikkoja. Mietin jatkuvasti, mitä vuosi sitten tapahtui. Kuinka olimme vuosi sitten viimeisellä yhteisellä lomallamme, miten äiti sitten hakeutui sairaalaan, "löydökset", Terhokoti ja äidin kuolema...lomaviikkomme alusta neljä viikkoa eteenpäin ja äiti oli poissa. Äsken sain melkein paniikinomaisen kohtauksen. Muistin yön äidin vierellä sairaalassa. Hereillä ollessaan äiti ei juurikaan valittanut. Mutta muistan sen kamalan äänen, joka äidin kurkusta tuli, kun hän vaikeroi nukkuessaan. Se raastaa! Miten kipeä, tuskainen, surullinen ja ahdistunut äidin onkaan täytynyt olla. Ja miten vahva hän oli, miten rakasti ja suojelikaan minua, kun ei näyttänyt hätäänsä. Oli vahva, suojeli. Samaa teki Jarmo teille, "ei ukilla ole mitään häikkää...". Viimeiseen asti he meitä rakastivat, äiti ja Jarmo. Paljon voimia piinallisen tuskaisiin tuleviin viikkoihin. Mennään joku ilta kahville, niin voidaan taas jutella nokatusten. HALIT!- MuistolleKristiina
- Re: Muistollesurusyksy