Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Isäni on poissa
Kirjoittelin aiemmin läheisten ryhmään silloin tällöin, kiitos kaikille palstalle kirjoittaneille, tuntuu,e ttä palstalta saa apua kun on niin paljon muita samaa kokeneita..Isäni kuoli vajaa viikko sitten tiistaina. Hän joutui taas sairaalaan sunnuntai aamuna,kun rintaan koski. Sairaalassa todettiin rytmihäiriötä ja kaikkien muiden lääkkeiden lisäksi aloitettiin niihin lääkitys. Isä oli jonkin verran sekava, kun kävimme häntä katsomassa sunnuntaina, illalla hän ei muistanut meidän käyneen, pyysi äitiäni hakemaan hänet pois.
Maanantaina lääkäri suunnitteli siirtoa toiseen sairaalaan. Onneksi äitini mainitsi,e ttä kotona on sairaalasänky, ym välineet ja että kotisairaalakin on käynyt hoitamassa. Isäni tuli kotiin maanantai-iltana. Valvoimme myöhään, jo illallalla katselin,e ttä hän on jotenkin eri kunnossa kuin aiemmin.Iltalääkeitä oli vaikea niellä, eikä kääntyminen vuoteessakaan oikein onnistunut, häntä hengästytti happirikastimesta huolimatta.
Olin lasteni kanssa yötä vanhempieni luona, ja hyvä oli, että jäin.
Neljän aikaan yöllä kävin katsomassa isää kun vauva herätti. Häneen ei oikein saanut kontaktia,mutta pidin kädestä ja halasin. Kerroin rakastavani. Sanoin meneväni nukkumaan,että kuulen kyllä jos hän huutaa. Äitini heräsi klo 6 aikaan ja poikani seitsemältä. He katselivat lastenohjelmia isäni vuoteen vieressä, kun isäni hiljaa hengitti viimeisen hengenvetonsa, äitini kertoi, että hänellä oli kyynel silmäkulmassa. Äitini herätti minut ja pyysi tulemaan katsomaan, kun hänestä tuntui,e ttei isäni enää hengitä.
Menin isäni luokse, suljin silmät ja laitoin kädet ristiin.
Isäni ehti sairastaa munuaissyöpää n. 8 kuukautta. Armoton sairaus, ei antanut mahdollisuutta taistella, vaan koko ajan eteni nujertaen vahvan isäni 54-vuoden iässä. Äitini jäi leskeksi, minä ja veljeni menetimme isän, lapseni ihanan vaarin (vauvani ei koskaan saanut iloita vaarista). Siunaustilaisuuden pidämme ensi viikolla,koska vauvan ristiäiset on sitten sunnuntaina...
Yritän ajatella, että olimme sentään onnellisia,e ttä meillä on ollut hyvä isä, kaikilla ei ole- silti olo on tyhjä. On vaikea käsittää ettei isää enää ole. Ahdistaa, ja äitini yksin jääminen tuntuu pahalta.
Ihmiset yrittävät lohduttaa; hänellä on nyt hyvä olla jne. Ei auta, olisimme silti halunneet pitää isän!
- Isäni on poissaharmitalvi
- Re: Isäni on poissapinjaenkeli
- Re: Isäni on poissaharmitalvi
- Re: Isäni on poissaKristiina
- Re: Isäni on poissasurusyksy
- Re: Isäni on poissayksin jäin