Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
puoliso ei jaksa tukea surussa
Äitini kuoli tasan viikko sitten haimasyöpään. Hän oli salannut sairautensa joten tiesin siitä vasta muutaman päivän ennen kuolemaa.Nämä päivät ovat olleet lähes ylitsepääsemättömän rankkoja, teille kohtalotovereille ei tarvitse paljon kuvailla miltä raastava suru, ahdistus, kaipaus, viha, epätoivo tuntuvat.
Olin yksinhuoltajaäidin ainokainen ja myöhemminkin näin äitiä päivittäin, hän mm. hoiti lastani kun olin osa-aikatöissä.Hän oli paras ystäväni eikä minulla ole muuta sukua ja ystävät asuvat kaukana.Nyt on lohduttoman yksinäinen olo.
Viime viikko meni shokissa olemiseen ja asioiden hoiteluun mutta viikonloppuna romahdin, en jaksanut kuin maata ja itkeä. Mieheni ei oikein osannut tukea, kysyi että vieläkö se itku oikeasti jatkuu(joku siis oikeasti luulee että suru menee ohi parissa päivässä).
Hän ei olisi jaksanut/viitsinyt ottaa arkea kontolleen, valitti että kaatuuko tämä ruuanlaitto hänen niskoilleen ja marisi että hän on ollut jo 3 tuntia leikki-ikäisen poikamme kanssa.Kun sanoin että otan varmaan lastenhoitajan meille ensi viikolla joinain päivinä, hän sanoi että sähän voit sillä aikaa siivota.....
Yritin olla sovitteleva ja sanoin että sua varmaan ahdistaa kanssa kun mulla on paha olo (mieheni ei ollut äitiini kiintynyt) ja mies myönsi että näin on. Meille on piakkoin tulossa uusi lapsi ja varmasti jaksamiseni ja tulevaisuus huolestuttaa miestä.
Silti olen hämmentynyt: onko tämä hänen itsekkyyttään (haluaisi elää kuin ennenkin) vai aitoa huolta? Aiemmin olemme selvinneet yhdessä pahoista kriiseistä kuten lapsen vakavasta pitkäaikaissairaudesta joten olen pitänyt häntä tukipilarina elämässäni.
Kuinka teidän puolisonne ovat jaksaneet myötäelää? Sekin osa on varmasti raskas kun saa pelätä hajoaako toinen suruun.Myös kuolema on aina kolkko ja järkyttävä kokemus vaikka ei itselle rakkaasta ihmisestä olisikaan kyse.
Olisi kiva saada yksityisviestejä muilta jotka elävät lapsiperheen arkea ja suurta surua samaan aikaan.Surettaa niin kovasti lastenkin puolesta, mummolla olisi ollut niin paljon heille annettavaa ja heillä mummolle....
- puoliso ei jaksa tukea surussahelmiina