Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Muuttuuko katkeruus vihaksi vai ikäväksi?

Kiitos Kristiinalle.En tunne enää niin kovin pahana itseäni vaikka viha ja katkeruus jälleen palaavat mieleeni. Samaistan itseni kohtaloa Sinun menetykseesi, koska siskoni oli samna ikäinen kuin sinun läheisesi. Uurnan laskupäivä lähenee joten pelkään tulevaa päivää, koska silloin taas kaikki palaa mieleeni, jopa vuosien varrelta, koska siskoni halusi viimeisen leposijansa Aidin ja Isän kanssa samaan hautaan.Niinhän se vain on, että kaikki myöskin meidän kohdalla oli niin nopeaa , yksi ainoa viikko sairaalassa ja sitten kaikki oli lopullisesti ohi. Pääsiäisenä me vielä suunnittelimme tulevaa kesää, mitä kaikkea voitaisiin tehdä ja sillä tavalla valoimme uskoa tulevaisuuteen, vaikka tiesimme sairauden olevan koko ajan taka-alalla, niin emme uskoneet kuitenkaan, että kaikki voi loppua näin äkkiä.Pyydän anteeksi jos toistan jatkuvasti samoja asioita, mutta niinkuin sinäkin kerroit, ei me voida muuta kuin surra jokainen omalla tavallamme. Minullekin taas jälleen huomautettiin: Ettei kannata jäädä "Märehtimään" asiaa joka ei siitä muuksi muutu. Vihasin sillä hetkellä sitä sanojaa, eikä tunne muutu vieläkään vaikka yritän jollain lailla olla tekemisissä saman ihmisen kanssa. Onko yksi kuukausi siskon kuolemasta todella asioiden märehtimistä jos yrittää välttää ihmisten kohtaamista, vaikkakin omaksi tai toisten parhaaksi?Siskoni muistopuheeseen kirjoitin hänen viimeisiä toiveitaan , jotka hän minulle esitti:" Asian muutaman pyydän sinua muistamaan, perhettäsi en saisi unohtaa. Puoliso tukea myös tarvii, siirryttäessä jälleen arkeen." Luin myös eräästä vanhemmasta kirjoituksesta, että puoliso oli vielä surun hetkellä ilmoittanut lähtevänsä myöskin eri teille. Omat kokemukseni eivät ole aivan yhtä "karmeita", mutta en minä ainakaan voi tukeutua omaan puolisooni, koska hän käsittelee tätä asiaa aivan eri tavalla kuin minä. Itkuni joudun itkemään yksinäni ja tietenkin "pikkuväeltä " piilossa, koska ei mamma voi itkeä muuten kuin olemalla sairas jostain. Kaikesta huolimatta jaksamista kaikille ja surun käsittelyä jokaisen omalla tavalla.
muistot | 4.6.2006 klo 13:11:22