Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Oma äitini meni nopeasti myös

Hei,

En pysty lohduttamaan muulla kuin että tarina kuulostaa samanlaiselta.
Oma äitini kuoli (65 v) viime vuoden pääsiäisenä, pitkänä perjantaina. Keuhkosyöpädiagnoosi tehtiin vain puolitoista kuukautta aiemmin. Äiti alkoi huojua ja päätä särkeä, pakotin hänet sairaalaan ja sieltä löytyi isot kasvaimet päästä ja saman tien keuhkoista. Varsinainen kuolema seurasi kai kovien hoitojen vuoksi vatsakalvon tulehduksen myötä. Vatsa leikattiin ja suolisto oli jo lähes kuoliossa.

Olen tavallaan onnellinen että loppuaika oli lyhyt ja pystyin olemaan ainakin viime päivät paikalla varmistamaan voimakkaiden kipulääkkeiden saannin. Niin moni syöpätarina on paljon tuskallisempaa kuultavaa. Jaoin lähisukulaisille irtaimiston ja hoidin muut asiansa ja muistojuhlan ja äidin tuhkien hautaamisen yksin.

Minusta hirvittävintä on se, etten ole mielestäni YHTÄÄN vuoden aikana ehtinyt itse kunnolla muistella ja surra omaa äitiäni, kun on työ ja perhe hoidettavana. Meillä on lisäksi ollut ylimääräisiä ongelmia (vammainen lapsi, pätkätyöt, asuntoloukku, muutto). En pysty suremaan lasteni aikana koska he vaativat niin paljon huomiota (5 ja 7v) enkä luonnollisestikaan töissä, jossa on erityisiä kiireitä (aloitin työni vuosi sitten, toimeentulo on hyvin riippuvainen työstäni).

Minulla ei myöskään ole ketään jonka kanssa jakaa suru. Auttaisiko se? JOnkun aiemman kirjoittajan mukaan se ei välttämättä auta. Minua ei auta edes usko, koska en oikein usko mihinkään. Onko sinulla mitään joka sinua auttaa surussasi? Osaatko ajatella, mitä pitäisi tehdä että saisi surtua asiaa läpi?
Marialiisa | 11.2.2009 klo 21:44:59