Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: Äitini taisteli loppuun asti aivosyöpää vastaan
Onpa ihana asia, että saitte äitinne kanssa arvokkaan jatkoajan. Tällä hetkellä sinun ei tarvitse turhaa syytellä itseäsi mistään tai jossitella. Sait olla äitisi rinnalla ja se on ihana asia. Oma isäni kuoli yli vuosi sitten. Ei kuitenkaan syöpään. Sain olla viikon isäni vierellä sairaalassa. Paljon hän ei pystynyt puhumaan, kun hengitti Cpapin avulla. Kuitenkin olla vieressä, pitää kädestä kiinni ja äitini tukena samalla. Sain kunnian olla paikalla myös silloin, kun isä nukkui pois.Tänä päivänä olen kiitollinen siitä, että jo vuosia olin lähentynyt isääni, jota lähelle ei lapsuudessani ja nuoruudessani oikein päässyt. Hänen sairastaessaan vuosia olin perheinen lapsista se, joka tuli aina apuun. Suru oli tietenkin suuri isän kuoleman jälkeen, mutta niin kuin sinä, voin tänä päivänä sanoa, että ei turhia syyllisyydentunteita vain rauhallinen olo sen vuoksi, että mitään ei jäänyt kesken... Voimia kuitenkin sinulle jatkossa ja ole rauhallisella mielellä. Tällainen tekee nöyräksi...
- Re: Äitini taisteli loppuun asti aivosyöpää vastaansairaanhoitaja