Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Äitini taisteli loppuun asti aivosyöpää vastaan

Osanottoni äitisi pois menon johdosta. Hienoa, että saitte hyvän puoli vuotta yhteistä tärkeää aikaa. Äitisi on varmasti hyvin onnellinen sielä ikuisuudessa että hänellä on sinunkaltainen tytär. Jaksamista sinulle ja voimia eteenpäin.
Minun isällä todettiin syöpä puoli vuotta sitten ja tilanne oli vakava jo toteamishetkellä. Oikeastaan on ihme, että olemme näin pitkällä, lääkärit eivät uskaltaneet antaa kovin toiveita. Isälläni on kuitenkin vahva tahto ja elämänhalu ja me sukulaiset olemme tukeneet ja kannustaneet,ettei periksi anneta. On ollut ihanaa nähdä kuinka isä on elämässä kiinni ja tehdä asioita yhdessä, ehkä enemmän kuin hänen terveenä ollessa. Äärimmäisten kysymysten äärellä tärkeimmät arvot nousevat pintaan, rakkaus, auttaminen ja välittäminen.

Kaiken ikävän keskellä tämä kaikki on lähentänyt meitä ja olen tajunnut kuinka jokainen päivä on tärkeä ja ainutlaatuinen. Vaikka ihminen sairastaa hänen on saatava elää niin normaalia elämää kuin se vain on mahdollista kaikkien hoitojen ja kokeiden keskellä, kun huomiseta emme tiedä
kevätuni | 2.11.2007 klo 13:15:39