Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: Äitini taisteli loppuun asti aivosyöpää vastaan
Totta. Tällainen kokemus muuttaa ihmisenä. Arvostin äitiäni jo elinaikanaan, mutta kun näin tapahtuu, muuttuu elämän kokemukset vieläkin arvokkaammiksi. Ensin tuli tunne, että haluan äidin mukana sinne, missä ikinä hän nyt onkin, mutta sitten päätin, että jatkan elämääni arvokkaasti, niin äiti olisi ollut minusta ylpeä, kun näkee että pärjään. Hän kasvatti minut pärjäämään.Nyt on edessä vielä oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus, josta saamme lopullisen vastauksen, mihin hengitys lopulta pysähtyi. Sain tänään käydä myös katsomassa äitiä ruumishuoneella. Se oli minulle tärkeä kokemus. Hoitajat antoivat minun olla hetken äidin kanssa kahdestaan, ja silitimme äidin kasvoja ja puhuimme hänelle. Soitin myös serenadin hänelle viululla.
Uskon, että apumme auttoi äitiä saamaan tämän puoli vuotta lisäaikaa. Hoidimme häntä perinteisen lääketieteen lisäksi homeopatialla sekä energiahoidoilla. Näistä äitikin sai toivoa ja uskoaparanemiseen. Meille oli tärkeää, että puhuimme vain paranemisesta, emme sairaudesta.
- Re: Äitini taisteli loppuun asti aivosyöpää vastaansairaanhoitaja
- Re: Äitini taisteli loppuun asti aivosyöpää vastaanenkeli 07