Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

toivon hiipuessa

Isoäitini sairastui viime kevään aikana maksasyöpään, joka alkoi sappitiehyiden kautta.Toivoa paranemisesta ei ollut alussa eikä nyt.Alkuvuodesta mummini alkoi oksennella todella voimakkaasti ja hän oli myös laihtunut paljon lähikuukausien aikana.Oksentelua hoidettiin ensin vatsatautina,kunnes läheisten "painostuksen" kautta mummini pääsi tarkempiin tutkimuksiin.Seuraavaksi epäiltiin sappikiviä, minkä johdosta mummini leikattiin.Leikkaus venyi kuukausien päähän oksentelun alkamisajankohdasta.Elimme tuolloin jo kevättä.Leikkaus paljasti lohduttoman totuuden; mummini maksassa havaittiin syöpä, jota ei voitu leikata.

Tieto syövästä laamannutti hetkeksi, mutta pian aloin tutkia, mitä mummini terveyden eteen voitaisiin tehdä.Sain uuden toivonkipinän, epärealistisen sellaisen.Loppukevät kului odottaen ja toivoen paremmasta.Mummille annettiin sytostaattihoitoa, joka lopetettiin melko pian, koska sivuvaikutukset olivat niin voimakkaat.

Tällä hetkellä tunteet mylläävät vuoristorataa.Pohdin, mitä olisi voitu tehdä toisin, mitä olisi pitänyt jättää tekemättä.Mummini on aina ollut minulle erityisen tärkeä ihminen ja on ikävää nähdä hänet näin sairaana.Sekä hänen fyysinen että psyykkinen olemuksensa on muuttunut ja pelkään, että kaikki kauniit ja iloiset muistot menneestä kuihtuvat nykyisen epätoivoisen tilanteen vallitessa.

Käyn lähes päivittäin katsomassa mummiani ja yritän koota itseni, jotta hän tietää minun voivan hyvin.Katson häntä silmiin ja toivon löytäväni sieltä vieä sen saman rakastavan ja sydämellisen katseen, jonka aina ennen löysin.

Lohtunani on se, että mummini itse on melko sinut sairauden ja kuoleman kanssa.Mummini sanoi minulle diagnoosin saatuaan, että hän on kiitollinen näinkin pitkästä elämästä, joka on tähän mennessä ollut onnellinen ja terve.Nuorena ihmisenä en osaa kuitenkaan samaistua mummini tuntemuksiin, mutta kunnitoitan hänen ajatuksiaan.En vain osaa päästää vielä irti hänestä ja keskusteluista, joita olemme käyneet läpi vuosien varrella.

On ihanaa, että minulla on ollut näin ihana mummi ja yhä on.Tämä tilanne on opettanut minua katsomaan elämää lahjana ja mahdollisuutena, joka kerran annetaan ihmiselle.Yksi elämäni lahjoista on Mummini, joka kulkee matkassani tästä ikuisuuteen.Mummi, rakastan sinua!
lapsenlapsi -83 | 18.6.2008 klo 23:12:42