Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Nyt en enää jaksa

Heippa!
Lueskelen aina silloin tällöin näiltä sivustoilta ihmisten kirjoituksia saaden samalla itselleni tukea ja voimia jaksaa.
Äitini sairastui 2004 rintasyöpään ja hän sai hoidot sekä rinta jouduttiin poistamaan. Tuolloin asuin itse vielä samalla paikkakunnalla ja olin äitini tukena. Äitini ei huolinut syöpäjärjestöstä ketään tukihenkilöä itselleen.
2006 syöpä kuitenkin uusi, löytyi etäpesäkkeitä keuhkoista ja siitä sitten syöpä levisi muuallekin.
Oli todella raskasta asua toisella paikkakunnalla kun tiesi, että äidillä oli vaikeaa. Hoidot veivät voimat ja takapakkia tuli aika-ajoin. Jotta oma terveyteni säilyi, minun oli pakko hakeutua lääkärin pakeille juttelemaan. Se, että sai puhua tai vain pelkästään itkeä ventovieraalle ihmiselle joka kuitenkin tiesi sairauden vakavuuden, helpotti minun oloa sekä auttoi jaksamaan eteenpäin. Tietysti työ oli yksi apukeino, jonka avulla jaksoin mennä eteenpäin. Töissä ollessa ei ollut aikaa miettiä äitiä ja omaa pahaaoloa, oli pakko keskittyä työntekoon ja toisten ihmisten auttamiseen.
Siinä vaiheessa kun äidin vointi huononi todella paljon, hain vasta itselleni sairaslomaa ja lähdin äitini luokse. Onneksi kyllä äidin sairauden aikana pomoni oli ymmärtäväinen ja antoi minulle välillä useamman päivän vapaita jotta pääsin kotiseuduille äitiä tapaamaan ja hoitamaan.
Äidin viimeisen viikon vietin hänen rinnallaan sairaalassa. Vaikka siellä oli vaikeaa olla kun vanhat työkaverit hoitivat äitiäni ja näkivät tuskani eivätkä oikein tienneet kuinka voisivat lohduttaa minua. Äidin kuoleman jälkeen tuntui, että pohja pettää alta. Mikään ei kiinnostanut ja masennuin. Meni pitkään ennen kuin tuntui, että elämä alkaa voittaa ja pääsen takaisin normaaliin elämänrytmiin.
Ehkä yritän tässä sanoa, että yritä puhua omasta pahasta olostasi jollekin henkilölle. Tukiverkko on hyvä luoda, ystävistä tai sukulaisista. Itselläni ystävät olivat kaikista tärkein tukiverkko. Liikaa heitäkään ei voinut aina kuormitttaa omalla pahalla olollani. Jossain kohtaa turvauduin perinteiseen päiväkirjaan johon purin omaa ahdistustani, se auttaa myös jaksamaan.
Jaksamisia ja voimia sinulle!! Tiedän minkälainen olotila sinulla on, jos itkettää niin kannattaa itkeä sekin auttaa.
ahdistunut | 7.2.2008 klo 17:51:36