Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: Miten lapset pärjäävät ja toipuvat?
Virjukka, toivottavasti en pahoittanut viestilläni mieltäsi, koska minulle esirukouksilla on suuri henkilökohtainen merkitys lohdun antajana: arvostan niitä, vaikkei Sinun tietenkään tarvitse tuntea samoin. Sinun on sentään järjestettävä asiat kuntoon tässä ja nyt.En kuvittele, että aikuisten lasten kanssa olisi jotenkin helpompaa kuin pienten lasten äitinä, mutta uskallan silti olettaa, että aikuisten kanssa on mahdollisempaa syvällisempi tilanteen läpi käyminen, niin että asiat voi hyväksyä jopa vähän keskeneräisinäkin. Hyväksyminen ei ole kuitenkaan helppoa, ja voi olla, että tunteet jäävät päivittäisen selviytymisen varjoon. Sairaudet ovat niin erilaisia, kuten myös perheet ja niiden jäsenet.
Olen nähnyt erään läheisen syöpätaistelun, ja sitten on tämä minun oma syöpäni. Koska luen itseni syöpätoipilaaksi, en ole laatinut itselleni "ohjelmaa" kuoleman varalle, mutta olen kuitenkin ajatellut huolehtia, että ainakin tunteellisella ja muistinvaraisella tasolla saan olla läsnä jopa lastenlasteni elämässä. Minulla oli hoitojen aikana voimakas halu lukea iltasatuja nauhoille, ja ehkä kirjoitan jokusen kirjeenkin siltä varalta, jos asioiden "halki" puhuminen on tosipaikan tullen hankalaa. Ei siksi, että pelkäisin dialogia, vaan siksi, että halu elää ja antaa myös muiden elää tulee kuitenkin usein ensin ja yli kaiken. Sen olen nähnyt edesmenneestä appiukostani, mutta myös tunnistanut itsessäni oman sairauteni aikana.
Jos asioita voi jotenkin ennakoida, se on tietenkin sallittua, mutta usein vanhemmat suojelevat lapsiaan - jopa aikuisia - viimeiseen asti. Lapset eivät tule siitä Sinua syyttämään, mutta eivät he myöskään hylkää Sinua, jos vain uskaltaudut pyytämään apua. Toisaalta, 15-vuotias kamppailee muutenkin ristiriitaisten tunteiden vallassa, joten kaikenlaiset reaktiot - korostetusta välinpitämättömyydestä ylireagointiin ovat mahdollisia, minkä takia hän tarvitsee muitakin aikuisia ja vertaisia rinnalleen näinä päivinä. Voi olla liikaa vaadittu, että juuri hän ottaisi kädestä pitäjän roolin, mutta joku sen kuitenkin ottaa, sen näkee yllättäen jo pienistä lapsista. Kuopukseni kirjoitti pullareseptejä ja toi lämpimiä vilttejä, kun esikoinen vain murjotti.
Mitä tällä pitkällä sepustuksellani yritän sanoa, niin jokaisella on kuolemasta jokin käsitys ja siihen liittyvät tunteet. Vanhempina olemme omien lapsiemme esitaistelijoita, edelläkävijöitä ja esikuvia, ja omat tunteemme ja tapamme reagoida vaikuttavat siihen, miten he reagoivat ja tuntevat. Ei ole yhtä oikeaa tapaa, oikeaa keinoa, pitää yhteyttä omiin lapsiinsa, mutta sairauden ja kuoleman hetkellä tämä yhteys on poikkeuksellisen voimakas. Se ei katoa fyysiseen välimatkaan, eikä rakkauskaan katoa, vaikka ihminen kuolee, vaan se jää itämään ja valamaan toivoa iäisten kynnyksien ylitse. Se että olet jo antanut rakkautta, auttaa toipumisen ja uudelleen suuntautumisen alkuun.
Tervehtien ja rohkaisten,
Karhutar
- Re: Miten lapset pärjäävät ja toipuvat?Karhutar