Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Kuinka selvità....

Vaimoltani - joka muuten ei ole koskaan polttanut tupakkaa - todettiin viime keväänä keuhkosyöpä. Erinäisten vaiheitten jälkeen hän on nyt ollut noin kolme kuukautta liikuntakyvyttömänä kotihoidossa.

Siinä vaiheessa, kun hänet kotihoitoon otimme (vaimoni sisko ja minä), elinaikaa luvattiin "viikkoja". Ja sitä ennen oli siis monenlaisia vaiheita aika lyhyessä ajassa.

Meidän tapauksessamme onni on, että lapsemme ovat jo pesänsä jättäneet. Siis monin tavoin eri tilanne kuin teillä. Mutta jollakin tapaa silti myös sama.

Olet huolissasi mm. anopistasi ja kirjoitat, että "nyt tuntuu aivan epätoivoiselta".

Minä olen jollain tapaa anoppisi asemassa ja tiedän, että kirveleehän se - jokaisena aamuna, päivänä, iltana ja yönä. Taustalla on tietoisuus, että lähiaikoina tulee lopullisen luopumisen hetki.

Paitsi että haluan omista lähtökohdistani välittää sinulle terveiseni ja voimientoivotukseni haluan muistuttaa, että vaikka elämään kuuluu raskaita hetkiä, kaikkein tärkein on se polvi, jolla on elämä vielä edessä. Koeta siis olla kuormittamatta pikku poikaanne ja anna hänen elää lapsuuden viattoman onnellisia päiviä.

Tsemppiä.


Sanaton | 12.1.2008 klo 05:31:52