Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: Äidilläni levinnyt keuhkosyöpä
Itse olin saman tilanteen edessä syksyllä 2006. Olin juuri kesällä mennyt naimisiin ja odotin pientä tyttöäni, kun saimme tiedon äidin keukosyövästä. Elämä romahti silloin siihen paikkaan. Itkin hysteerisesti monta päivää.Syöpä oli ns. paikallisesti levinnyt. Eli sitä oli toisessa keuhkossa ja keuhkojen välisessä seinämässä (en ihan tarkasti tiedä missä). Syöpä ei onneksi ollut levinnyt vielä muualle, mutta kasvain oli suuri (n. 10 cm). Koska syöpä oli jo seinämän imusolmukkeissa, sitä ei lähdetty leikkaamaan. Hoitona sytostaatit. Äiti tuli ensimmäisistä sytostaateista tosi kipeäksi. Oli sairaalassa monta viikkoa ja luulimme jo lopun tulleen. Niin vain äiti sinnitteli ja pääsi kotiin. Sytostaatteja (Navelbine ja Carboplatin) jatkettiin ja äiti oli hyvässä kunnossa. Kävi loppuvuodesta 2006 ja alkuvuodesta 2007 kävelylläkin joka päivä. Kasvain keuhkoissa pieneni puolella ja toivo meissä kaikissa heräsi, vaikka ennusteet keuhkosyövässä ovat todella huonot eikä toivoa parantumisesta annettu.
Tyttöni syntyi huhtikuun lopulla 2007. Äiti alkoi olla väsynyt. Navelbine ei enää tehonnut, kasvaimen pienentyminen oli pysähtynyt. Annettiin toista sytoa (Tarceva). Äidin kunto romahti. Ristiäisten aikaan kesäkuussa 2007 äiti alkoi olla sekava, näkökenttä supistui ja tasapaino huonontui. Äiti vietiin juuri ennen ristiäisiä sairaalaan sekavana. Tulos oli, että syöpä oli levinnyt aivoihin. Aivoissa oli neljä etäpesäkettä.
Äiti sai koko pään alueelle sädehoitoa. Kyse oli oireita lievittävästä hoidosta, koska toivoa parantumisesta ei ollut. Samanaikaisesti aloitettiin rankka kortisonikuuri. Äidin luonne muuttui täysin. Hän alkoi saada raivareita ihan typeristä pikkuasioista. Saattoi haistatella ja huutaa jopa tuntikausia. Ruokahalu katosi ja liikuntakysy alkoi mennä. Loppukesällä 2007 tilanne kotona kävi mahdottomaksi. Äitini ei enää syönyt eikä päässyt itse vessaan. Sairaalassa annettiin nestettä muutamia viikkoja, jonka jälkeen äiti siirrettiin terveyskeskuksen vuodeosastolle. Äiti ei jaksanut enää edes kääntyä sängyssä, mutta jaksoi vain toivoa, että pääsee vielä jaloilleen.
Elokuun viimeinen päivä 2007 äiti nukkui pois. Loppu oli rauhallinen, äiti vain lakkasi hangittämästä. Kipuja ei kuulemma ollut.
Loppu oli lopulta helpotus. Sitä tuskaa ei voi sanoin kuvata, kun joutuu katselemaan niin rakkaan ihmisen sairastumista ja toivotonta taistelua. Elämä sänkyyn kahlittuna ei ole enää elämää. Eikä äiti aivometaasien jälkeen enää ollut oma itsensä.
Olen silti onnellinen, että äiti sai elää noin vuoden syöpädiagnoosin jälkeen. Hän ehti nähdä lapsenlapsensa monta kertaa ja ehti pitää pikkuista sylissä ennen voimien hiipumista. Suru on edelleen läsnä, mutta elämä jatkuu. Äidin henki on läsnä. Tiedän sen.
Voimia sinulle!
- Re: Äidilläni levinnyt keuhkosyöpäpeltirumpu
- Re: Äidilläni levinnyt keuhkosyöpätyttönen