Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Äidilläni levinnyt keuhkosyöpä

Minun vaimollani todettiin keuhkosyöpä viime huhti-toukokuun vaihteessa. Elimme silti normaalia elämää heinäkuuhun asti, jolloin vaimoni toisesta keuhkopuoliskosta leikattiin kaksi kolmannesta. Leikkaus sujui hyvin, mutta välittömästi leikkauksen jälkeen kirurgi totesi, että syöpä oli levinnyt sellaisille alueille, joista sitä ei voitaisi kokonaan poistaa.

Vaimoni toipui leikkauksesta hyvin, ja vaikka hän ei enää täysin entisiin voimiin palautunutkaan, elimme elokuun ja syyskuun alkupuolen aivan kohtuullisen onnellista elämää. Syyskuussa alkaneet sytostaattihoidot kävivät vaimoni voimille niin, että hän voi säännöllisesti pahoin eikä enää voinut nauttia elämästä kovinkaan täysillä.

Syyskuun lopulla todettiin, että syöpä oli levinnyt aivoihin. Sytostaattihoidot lopetettiin, ja lokakuussa aloitettiin aivoihin kohdistuvat sädehoidot. Samoihin aikoihin vaimoni menetti aika nopeasti liikuntakykynsä, ja vähitellen hän on menettänyt myös puhekykynsä.

Sädehoidotkin kuitenkin keskeytettiin rapean viikon jälkeen turhina, minkä jälkeen vaimoni on ollut kotihoidossa odottamassa kuolemaa. Hän reagoi ulkomaailmaan enää varsin vähän, mutta toisinaan hänellä on virkeämpiäkin hetkiä. Kipuja on onneksi vähän.

Kotihoitoa on kestänyt nyt vähän yli kaksi kuukautta. Yhtä tuskaahan tämä on lähiomaisille ollut (ja ehkä myös vaimolleni, vaikka en tiedäkään, miten hän asiat nykyisin mieltää). Silti koen myös tavattoman hyvänä, että voin olla läsnä vaimoni viimeisissä, raskaissakin vaiheissa.

Kaiken kaikkiaan olet varmasti jo havainnut, että minä en omassa murheessani osaa olla sinulle tilanteessasi merkittäväksi lohduksi. Kerronpahan tarinani, koska olen kokenut, että osittaistenkin kohtalotoverien omien kokemusten kuuleminen joka tapauksessa jotenkin auttaa.

Muistutan kuitenkin, että jokainen syöpätapaus on aivan oma juttunsa.

Eroa on myös lääkärien (ja muun hoitohenkilökunnan) tavassa toimia.

Sinulle esimerkiksi kerrottiin elinaikaennuste vaiheessa, jossa minulle ei puhuttu elämästä ja kuolemasta mitään. Leikkauksen jälkeen minulle sanottiin, että paranemisen toivoa ei ole, ja ensimmäinen aika-arvio esitettiin siinä vaiheessa, kun sädehoito lopetettiin. "Voi olla, että puhutaan enää viikoista", syöpälääkäri lausui tuolloin - ja siitäkin on selvästi yli kaksi kuukautta.

Tällä erolla (joskus kerrotaan ennusteita yllättävän tarkasti, joskus ei) ei sinänsä ole suurta väliä, mutta yllättävän paljon lähiomaisiin näkyy vaikuttavan sekin, mitä lääkäri sanoo (tekee mieli sanoa "sattuu sanomaan").

Kaiken kaikkiaan asia, jonka edessä (tai jo keskellä) olet, on sen laatuinen, että lähiomaisen on käytävä se läpi itse. Vertaistukea saa sekä erilaisina kertomuksina osittain samanlaisista kokemuksista että tsemppauksina taholta, jonka kokee aidoksi ja ymmärtäväksi.

Minäkin - siitä huolimatta, että en itse asiasta voinut välittää kovinkaan relevanttia tietoa enkä edes täsmälleen toisiinsa rinnastuvia kokemuksia, toivon sydämestäni, että jaksat pelkosi ja surusi keskellä olla tukena isällesi ja selviät itse edessäsi olevan vaikean ajan yli edes kohtuullisen eheänä ihmisenä.


Sanaton | 29.12.2007 klo 03:28:47