Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Läheisille kertominen?

Tiltukka, tämänkin asian kanssa eläminen on vaikeaa, siis sen, ettei meillä oikein kenelläkään ole sanoja, joilla lohduttaa. Tiedän kokemuksestani, että ihmiset reagoivat niin kovin eri tavoin silloin, kun kuulevat syöpädiagnoosista. Usein ihmisten reagointi ei tunnukaan tuelta niin kuin odottaisi, vaan pikemminkin päinvastoin eli pahentaa potilaan tai puolison tuskaa. Sille ei vain oikein voi mitään.

Ihmisten pelko ja säikähdys johtaa omituisiin reagointeihin, jopa loukkaaviin. Toivottavasti et niitä joudu kohtaamaan! Ei kukaan tarkoita pahaa, mutta peloissaan ihmiset käyttäytyvät joskus uskomattoman typerästi. Uskon itse, että jos me terveet tietäisimme enemmän syöpäsairauksien ominaisluonteesta ja hoitomuodoista, niin pystyisimme paremmin tukemaan sairastuneita. Se, että syöpään suhtauduttaisiin kuten muihinkin vaikeisiin ja kroonisiin, jopa kuolemaan johtaviin sairauksiin, auttaisi ehkä löytämään sen tavan, jolla reagoida niin, ettei tulisi vakeuttaneeksi kenenkään tilannetta vaan pystyisi oikeasti kulkemaan rinnala ja olemaan tukena. Syöpää ei siis tulisi käsitellä kuin tabua.

Mutta vaikka uskon avoimuuden merkitykseen, en puolisoni syövästä itse puhunut avoimesti, kuin aivan läheisimpien ja kaikkein luotettavimpien ihmisten kanssa. Toimin siis päinvastoin kuin edellä kirjoitin. MIksikö? Koska puolisoni niin halusi. Hän itse turhautui monien lähiomaisten reaktioihin, kun ihmiset eivät kerta kaikkiaan suostuneet hyväksymään, että hänen sairauttaan ei voida parantaa. Hänen itsensä niin kuin minunkin oli se pakko hyväksyä syöpäsairauden luonteen ja levinneisyyden vuoksi heti diagnoosin saatuamme. Kun monetkaan muut ihmiset eivät tilannetta hyväksyneet, eivät he myöskään voineet tukea.

Puolisoni ei siis ollut liemmin halukas sairaudestaan puhumaan kovinkaan monelle. Minua hän kuitenkin kehotti puhumaan niille, joilta arvelin saavani tarvittaessa tukea. Niin teinkin, ja ne läheisimmät ystävät ja työkaverit, joille tilanteemme kerroin, osoittautuivat kyllä todella tärkeäksi tueksi. Ei niin että olisivat mitään pytyneet sanomaan, vaan että hyväksyivät asian eivätkä pelänneet siitä puhua kanssani.

Joskus voi ehkä olla helpompi puhua ihan tuntemattomien kanssa. Syöpäyhdistyksillä on eri paikkakunnilla tukiryhmiä myös sairastuneiden lähiomaisille. On tärkeää, että hyväksyy tunteensa, jopa sen itsesäälinkin. Pidä huolta itsestäsi, niin jaksat myös tukea puolisoasi! Voimia!
Varjossa | 25.1.2009 klo 22:22:37