Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lapsellani on syöpä
Re: uusinut neuroblastooma
Haluan kertoa tarinani lapsen menetyksestä, vaikka kyse ei ollutkaan syövästä. Menetin 20 vuotiaan tyttäreni 61/2 vuotta sitten. Niin kauheeta kokemusta en toivo kenellekkään.Alussa tieto, että mitään ei ole tehtävissä lamautti täysin.
Apu tuli melkein pelkästään ammattiauttajilta, josta sain voimaa. Kauheinta kokemaani oli se, että monet tuttavani ja sukulaiseni jättivät minut ja mieheni aivan yksin. Eivät halunneet olla missään tekemisissä, puhelimessä ei halunneet kuunnella puhettani kuolleestä tyttärestäni ym. Koin sen niin raskaana, että päätin aina kaikella tavalla pyrkiä auttamaan saman kokeneita. Asiasta on kulunut 6,5 vuotta ja vielä viime viikolla ainut jäljellä oleva ystäväni sanoi vihaisesti: Etkö sä ikinä lopeta puhumista tytöstäsi. Hän ei ole enää ystäväni.
Oma siskoni oli tyttäreni kuoleman jälkeen työstään sairaslomalla kaksi seuraavaa talvea. Hän valitteli, että on
henkisesti niin vaikeaa, kun he olivat tyttöni kanssa niin läheisiä!!??! Koskaan hän ei ole ollut huolissaan, miten minä
olen mieheni kanssa selvinnyt. Tiesin jo silloin, että tyttäreni kuolema oli hänelle vain tekosyy sairasloman saantiin. Hän tunnusti sen myöhemmin. En ole enää yhteyksissä siskooni.
Voin kokemuksesta sanoa, että ensimmäiset pari vuotta olivat kaikkein vaikeimpia. Ei meinannut millään jaksaa. Harkitsin välillä vakavasti jo hengen ottamista itseltä. Sitten poikani teki minusta vaimonsa kanssa isoäidin ja havahduin, että elämän on pakko jatkua. Pyrin olemaan lapsenlapsilleni mahdollisimman hyvä mummi. Se antaa voimia. Edelleen haluan puhua tyttärestäni. Yksi jäljellä oleva ystävä suostuu onneksi kuuntelemaan. Toivon kovasti, että et joudu kokemaan samanlaista ystäviesi ja sukulaistesi joukoissa. Hyvää jatkoa ja pyri pitämään itsestäsi hyvää huolta. Lapsen kuolema ei tule koskaan sinulta unohtumaan. Joka ikinen päivä muistelet häntä, mutta näin monen vuoden jälkeen se vähän helpottaa. Haudallakin voi jo nykyään käydä, ettei aina itkekään. Elämän on vain jatkuttava ja ihme kyllä se on jatkunut.
Jaksamisia!
ÄITI
- uusinut neuroblastoomamamma-77
- Re: uusinut neuroblastoomakyynel66
- Re: uusinut neuroblastoomaihmettelevä
- Re: uusinut neuroblastoomamamma-77
- Re: uusinut neuroblastoomaPiian äiti
- Re: uusinut neuroblastoomatiltana
- Re: uusinut neuroblastoomatiltana
- Re: uusinut neuroblastoomaPiian äiti
- Re: uusinut neuroblastoomatiltana
- Re: uusinut neuroblastoomaElämä voittaa
- Re: uusinut neuroblastoomatiltana
- Re: uusinut neuroblastoomaElämä voittaa