Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lapsellani on syöpä

Re: uusinut neuroblastooma

Hei Mamma77,
vaikea polku on teillekin annettu kuljettavaksi. Olen tosi pahoillani puolestanne.
Kun toive paranemisesta on menetetty, tuntuu siltä ,että tekisi mieli ottaa se oma pienokainen kainaloon ja juosten viedä hänet turvaan.
Toiveet kuitenkin muuttuvat, aina täytyy olla toivoa. Kunpa olisi paljon hyviä päiviä jäljellä….

Olin itse samassa tilanteessa viime kesänä. Tyttäreni, 5v sairasti leukemiiaa yli kaksi vuotta. Viime juhannuksena saimme tietää, ettei mitään ole enää tehtävissä. Tunteita sillä hetkellä on vaikeaa kuvailla. Se oli kuin isku palleaan. Siitä alkoi hiljainen kituminen. En voinut hänelle kertoa kuinka asiat ovat, kun hän oli vielä hyväkuntoinen. Aina kun olin lasten katseiden tavoittamattomissa, tulivat ne kyyneleet jotka luomia polttivat. Ja kirosin kohtaloamme, se on niin epäoikeudenmukaista. Ei lapsen kuolemaa voi hyväksyä.
Lasten aikana yritimme kaikkemme, etteivät he huomaisi minkään olevan vialla. Tehtiin mukavia asioita yhdessä, nautittiin yhdessäolosta ja kesästä. Kerättiin muistoja, joita ei kukaan voi meiltä viedä. Kuvasimme paljon videokameralla. Ne videot on nyt suuria aarteita.

Itse kävin kerran viikossa psykologilla juttelemassa ja itkemässä. Siellä sai sitä omaa tuskaa purkaa. Ja puhuminen auttoi jaksamaan. Tyttäreni nukkui vieressäni juhannuksesta kuolemaansa saakka. Ammensin hänestä voimaa. Ja näytin sanoin ja teoin kuinka häntä rakastan. Voi kuinka kaipaankaan niitä pieniä kasiä ympärilläni… Äiti, mä tykkään susta ja rakastan….
Tyttömme kuoli elokuun iltana kainalooni, isän pitäessä häntä kädestä. Meitä kannattelee nyt ikuinen rakkaus ja muistot. Ja ihanat rakkaat ystävät, toiset äidit jotka ovat myös syövälle lapsensa menettäneet.

Tästä piti tulla kannustusviesti Sinulle, mutta haavani on vielä niin avoin.
Olisin mielelläni laittanut sinulle henkilökohtaista postia. Mutta kun se vieläkään ole mahdollista?!

Saat voimaa jatkaa pojaltasi. Koita nauttia yhdessäolon hetkistä ja näytä rakkautesi pienelle pojallesi. Jaksat vain hetken kerrallaan, se riittää. Tulevaisuutta on turha ajatella. Elämä on tässä ja nyt.

Enkeleitä turvaksenne,
t. kyynel66
kyynel66 | 13.3.2006 klo 09:23:10