Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Kohdunkaulansyöpä..
Mulla oli ihan ihmeellinen tuuri, kun iänikuinen kierukka aiheutti verenvuotoa ja sitten ruvettiin tutkimaan. Otettiin pienemmät koepalat, tehtiin kaavinta, sitten tämä isompi puudutukseksessa tehtävä, mikä se nyt olikaan nimeltään, loop-konisaatio. Kuitenkin koko ajan sanottiin, että voi olla syöpää tai sitten ei. Lopulta päätettiin tehdä kohdunpoisto ja koska olen jo mummoiässä, myös munasarjat poistettiin. Tosin sitä kysyttiin, eipä siitä ollut mulle muuta haittaa kuin armottomat kuumat aallot jotka muuten jatkuu vieläkin, vaikka leikkausesta on jo aikaa.Nyt oon ollut kontrollissa eikä päälle päin mitään vikaa enää. Tietenkin papa, jonka tuloksia oottelen, kertoo kaiken. Se muuten ottaa päähän ku sen tuloksesta ei ilmoiteta jollei ole mitään. Nimittäin ensimmäisen koepalan oton jälkeen ei kuulunut mitään vaikka luvattiin vastausta. Kuuden viikon jälkeen soitin sairaalaan ja kysyin tuloksesta. Siellä oli unohdettu vastata! Sitten tulikin kiire ja jo samalla viikolla olin kaavinassa! Että semmosta. Jos en olis ollut aktiivinen, olis syöpä jo aika pitkällä enkä tietäis mitään.
In situ tarkoittaa että syöpä on paikallinen ja silloinhan on aivan hyvät mahdollisuudet selvitä tästä pahasta. Tietty on nuorelle naiselle hirveetä kun joudutaan radikaaleihin toimenpiteisiin. Mutta se on kuitenkin parempi kuin leviävä syöpä. Adeno kun lähettää etäpesäkkeitä kai aika pian. Tosin tää on netistä saatua tietoa, lääkärit ei oo paljon kertoneet ja kun ei vastaanotolla muista koskaan kysyä askarruttavista asioista. Mutta mä oon selvinnyt pelkällä leikkauksella tähän asti ja tuntuu kuin ois saanut uuden elämän. Kaikkea hyvää sulle ja kohtalotovereille! Tämän voi voittaa ja elämä on ihanaa! Ja positiivinen asenne ei oo koskaan pahasta.
- Kohdunkaulansyöpä..Susku69
- Re: Kohdunkaulansyöpä..carpe diem!
- Re: Kohdunkaulansyöpä..riitta47
- Re: Kohdunkaulansyöpä..agarina
- Re: Kohdunkaulansyöpä..eukrasia
- Re: Kohdunkaulansyöpä..16