Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: kokemuksia tram-leikkauksesta

Täällä myös yksi onnellinen uuden tram-rinnan omistaja. Leikkaus tehtiin Töölössä toukokuun alussa ja tissi on HIENO.
Omaa vatsaa kasvattelin kaksi vuotta ja kun laikkausta edeltävällä viikolla kävin leikkaavan lääkärin luona, hän nappasi vatsastani kiinni ja huudahti: "Yes, tästä saa hyvän!"
Ja oikeassa oli. Nyt marraskuussa menen sitten näytille sinne ja sitten katsotaan nostetaanko toista ja sovitaan nännintekoaika. Kyllä olen nauttinut tämän kesän eheydestäni.
Olihan leikkaus iso, mutta toipumiseni oli nopeaa. Jo neljäntenä päivänä kaikki neljä dreeniä pois ja en millään malttanut pysyä paikoillani. Istuskelin ulkona ja kävelin pitkin ja poikin. Kyllä ne siellä sairaalassa ihmettelivät moista. Itse en ihmetellyt, sillä olinhan koko kevään varustautunut leikkaukseen ja huolehtinut, että elimistöni oli valmis siihen.
Arvet ovat isot minullakin. Vatsan arpi on 46 cm pitkä ja vaalenee koko ajan. Mutta mitäs noista arvista. Tissejä on taas kaksi ja se on ihanaa. Tsemppiä kaikille odottajille!
Millis | 11.9.2006 klo 22:34:54