Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Peruukki vai ei?
Mullakin oli joskus muinoin, siis tammikuussa vielä todella pitkät hiukset. Syöpä diagnoosin saatuani juuri hiukset ja niiden lähtö oli se kamalin asia. Ihmettelin tuolloin, kun jotkut lohduttivat, ettei se Niin Kamalaa ole.Peruukin ostin jo valmiiksi ennen hoitoja, sellaisen kiharan/ taipuisan polkkapituisen. Hiukset alkoi harvenemaan reippaasti 2 viikkoa ekan syton jälkeen. Tehtiin sitten muksujen kanssa oikein hiusten leikkuu juhlat. Lapset sai taiteilla ja tehdä mulle uuden kampauksen. Komia tuli, itse vähän korjailin. Lyhyitä hiuksia mulla ei ollutkaa ollut yli 30 vuoteen, joten oudolta tuntui. Toisaalta nuorruin kuulemma 10v, ainakin. Lyhyet hiukset taisi olla joitakin viikkoja, sitten ajelin koko kulin.
Innostuin sitten noista peruukeista. hommasin itse muutaman lisää, edullisesti. Minulla oli peruukki vaiheessa aina fiilisten mukaan väri. Oli blondia, brunettea ja jopa musta. Kerrankin sai leikitellä kampauksilla. Sain kanssa kommenttia, ettei peruukiksi uskoisi.
Palatessani töihin päätin, että nyt saa peruukit riittää. menin rohkeasti n.1cm siilillä. Ajattelin, että olisi hölmöä muutaman kk kuluttua ottaa peruukki pois ja paljastaa n. 3cm hiukset.
Näin jälkeen päin sanoisin, kuten minuakin lohduteltiin, ettei se hiuseten menettäminen nyt niin kamalaa ollutkaat. Itse asiassa nämä nykyiset lyhyet kiharat on aikas hienot. En taida edes kaivata enää pitkiä hiuksia.
- Peruukki vai ei?Mila
- Re: Peruukki vai ei?thegirl
- Re: Peruukki vai ei?Leenuska
- Re: Peruukki vai ei?Elokuu 62
- Re: Peruukki vai ei?Elokuu 62
- Re: Peruukki vai ei?ulriikka
- Re: Peruukki vai ei?Minullakin
- Re: Peruukki vai ei?-Nelma-
- Re: Peruukki vai ei?Silkki
- Re: Peruukki vai ei?Memmu66