Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Eikö saisi olla iloinen ja onnellinen? / vinkkejä kiitos

Hei Hipura!

Ennen pattini huomaamista, kävin huhtikuussa 2001 vakiokontrollisssa gynekologillani. Perustutkimusten, papakokeen lisäksi palpoi myös rintani. Ei löytänyt rinnoistani mitään poikkeavaa. Saman vuoden syyskuussa saunassa rintojani saippuoidessa, tunsin patin oik. rinnan sivulla. Rinnoissani on mastopatiaa, tiivistä rintarauhaskudosta, ja välillä tuntui, ettei pattia olisikaan. Työkiireiden vuoksi unohdin patin ja seuraavana keväänä huomasin rintani ihon vetäytyvän hieman sisään kättä ylös nostaessani. Tutkin rintaani uudelleen ja tunsin patin paremmin. Ei ollut kipeä, mutta kiinteä. Pattia oli vaikea välillä käsin tunnistaa. Sen tunsi hyvin, kun esim. puista hiusharjan vartta kuljetti rinnan päällä edestakaisin. Hakeuduin yksityislääkärin vastaanotolle ja mammpgrafia-ultrakuvauksiin. Patti näkyi selkeästi mammografiassa, muttei ultrassa. Oli 1.9 cm kokoinen. Ultrassa autoin lääkäriä saamaan patin kuvattavaksi. Lääkärin kuljettaessa ultran anturaa rintani päällä, kerroin milloin antura on patin kohdalla. Näin lääkäri sai patin ultrassa näkyviin. Lobulaarinen rintasyöpä on salakavala, kun se ei välttämättä näy em. kuvantamismenetelmillä. Minulla oli tuuria, että syöpäkasvaimeni näkyi.

Jälkikäteen muistelen, että olin jollain tapaa väsynyt vuoden ajan. Harvoin olen ollut sairaana ja poikkeavasti edeltävänä syksynä oli kova flunssa. Syöpäkasvain kasvaa yleensä aika hitaasti. Olin kiireideni vuoksi jättänyt edellisen mammografiakuvauksen väliin eli edellisestä kuvauksesta oli 6 vuotta, yleensä olin käynyt 3 vuoden välein. Kasvaimeni oli kasvanut em. perusteella 6 vuoden sisällä 1, 9 cm:ksi. Ei ollut enää paikallinen, vaan oli kasvanut jo läpi muun rintakudoksen, muttei ollut ehtinyt lähettää etäispesäkkeitä. Kainaloni imusolmukkeet olivat myös puhtaat.

Em. eväillä nyt porskutan eteen päin ja olen kiitollinen. Sairastuessani, toivoin 5 lisävuotta, jotta näen nuorimman lapsemmekin lentävän omille siiville. Nyt olen entistä kiitollisempi, kun nuorimmainen pääsi haluamaansa paikkaan opiskelemaan ja on löytänyt myös mukavan poikakaverin - tyytyväisenä rakentaa omaa elämää. Tiedän, että hän pärjää.

Alussa pienet kolotukset kovastikin mietityttivät, mutta nyt jo osaa arvioioda kolotusten syitä realistisemmin eikä ensimmäiseksi tulee mieleen taudin uusiminen. Elämä ajan myötä alkaa tasaantua, kun sairastumisesta kuluu vuosia.

Mukavaa joulunodostusta!
iirisrukka | 10.12.2008 klo 14:26:57