Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: nivelkivut sytojen jälkeen

Hei.

Minulla on takana 3 CEF-hoitoa, edessä vielä 3 ja itten on vuorossa sädehoito ja sitten se hormonilääkityskin alkaa.

Kun rintasyöpäni todettiin, hankin sairaudestani paljon tietoa, myös lääketieteellisistä kirjoista ja artikkeleista.

Esim. Duodecim-lehdessä vuodelta 2010, muistaakseni numero 10, on rintasyöpä teemana. Lehden teema-artikkeleissa pohditaan myös rintasyöpäpotilaan elämänlaatua. Ja pohdittavaa siinä onkin, sillä syöpähoidoillamme on paljon myöhäishaittavaikutuksia.

Minussa lukemani tieto syöpähoitojeni myöhäisistä mahdollisista haittavaikutuksista sai aikaan sen, että nyt yritän hoitaa itseäni ennakolta sen minkä voin.

Esimerkiksi noudatan joka päivä leikkauksen jälkeen saamiani fysioterapeutin ohjeita. Syön terveellisesti ja teen kävelylenkkejä voimieni mukaan.

Hm. Mutta ikävää kyllä, tästä huolimatta epäilen kovasti sitä, että välttyisin nivelkivuilta, luusäryiltä... No, nähtäväksi jää...

Toivoisin, että lääkärit rohkeammin kertoisivat syöpähoitojen kaikista myöhäisemmistäkin haittavaikutuksista potilailleen, vaikkeivat myöhäishaitat olekaan jokaisen potilaan kohtalo.

Uskon, että tämä tieto auttaa potilasta: se on tietoa, joka kannustaa potilasta huolehtimaan myös omahoidosta.

Se terveystieto on hyvästä, ei pahasta. Se ohjaa ja motivoi potilasta työskentelemään oman hyvinvointinsa eteen. Kattavan ja avoimen tiedon avulla potilaan on helpompi jaksottaa levon ja toiminnan hetkiä.

Kun potilaan tiedossa on syy (nyt ja tulevaisuudessa!) lähteä liikkeelle edes vähäksi aikaa, sitä ei niin vaan hevin unohdu sängynpohjalle.

Liikunta auttaa, ja sitä on hyvä harjoittaa omaa kehoa kuunnellen.

Minusta olisi hyvä, jos esim. syöpäyhdistykset järjestäsivät myös säännöllistä liikuntatoimintaa. Niissä ryhmissähän vetäjinä olisi aina sellaisia henkilöitä, jotka osaavat ottaa huomioon erilaisten syöpäsairauksien asettamat rajoitukset esim. kuntosaliharjoittelussa.

Nonniin Naiset, ei muuta kuin: Levätään ja liikutaan!
Voimia teille kaikille
Terveisin vuorikettu

P.S. Myös ei-laikatun puolen käsi voi kipuilla myöhemminkin, koska sytostaattihoidossa sen kudokset on kovassa käsittelyssa, kun vahvat lääkeaineet virtaavat käden suonissa.

vuorikettu | 12.8.2011 klo 17:52:27