Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Rasvansiirto tehty!

Hei! Huomasin vasta nyt viestisi. Vappumekkoa ei tullut ostettua, mutta valkoiset farkut ja toppi ym.kivaa päälle pantavaa. hiukan hankalaa oli tehdä ostoksia, kun ylävatsa on vielä turvoksissa rasvansiirron jälkeen, edelleen on myös jonkin verran kipuja. Rinta vaikuttaa tosi hyvältä ja haavatkin paranivat hyvin. Rasvansiirtorinta on nyt malliltaan aika lailla samanlainen kuin toinen, mutta hieman pienempi. On niin ihanaa, kun ei enää ole sitä kovaa pallukkaa jollainen expander oli. Osa rasvasta tulee kuitenkin häviämään, mutta toivottavasti syksyllä tehtävä uusinta rasvantäyttö korjaa asian.
Vappuaattona kävin eka kertaa parturissa, ei oikeastaan mitään leikattavaa ollut, paitsi niskavillat, mutta päältä ohennettiin aika lailla ja laitettiin väriraitoja.Peruukkia käytän vielä joskus, varsinkin jos on kylmä ilma, koska pää palelee herkästi. Huomenna mulla on aika sisätautipolille vatsavaivojeni vuoksi. Viime keväänä, ennen rintasyöpädiagnoosia, mulla todettiin kollageenikoliitti, joka jäi silloin huomioimatta syöpähoitojen alettua. Mua on jo hieman alkanut jännittää kesäkuussa tuleva syöpäkontrolli, koska tunnen rintalastassa jotain kovia hernemäisiä patteja, mutta voihan ne johtua myös itse rintasyöpäleikkauksestakin.Ensi viikolla on kontrolli kirran polilla rasvansiirron johdosta ja töihin paluu sitten ensi viikon perjantaina. Toivottavasti nuo sairaalareissut loppuvat, että voisi jo suuntautua normaaliin elämään. On tämä ollut raskasta aikaa, mutta toivotaan, että saamme nauttia vielä useista terveistä vuosista!Ilman tätä keskustelupalstaa olisi ollut todella vaikeaa, on ollut ihanaa saada tukea ja tietoa kanssasisarilta.
On se vaan niin ihanaa, kun aurinko paistaa ja linnut sirkuttelevat kevätpuuhissaan.

Aurinkoista kevättä kaikille !:)
Anskuli | 3.5.2012 klo 09:11:07