Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Urakka ohi, viimeiset sytostaatit saatu!!!
HeiMinulla oli myös viimeinen cef viime viikon torstaina. Olo oli ihan hyvä, nyt parina päivänä väsyttänyt ihan armottomasti. Tänäänkin jo kahdet päiväunet. Ilmeisesti myös verenpaine heittelee kun tulee välillä kovasti "hepponen" olotila. Olo on muutenkin hönelö, unohtelen asioita ja puhunkin välillä mitä sattuu, aika pelottavaa ja huvittavaa..
Hiuksia on päälaella, sanoisinko että semmonen haituvainen läntti. Kovasti odotan lisäkasvua ennen töihin menoa helmikuun alussa.
Kynnet ovat kuin aaltopeltiä, onneksi ovat kuitenkin toisesta päästä vielä kiinni. Kiloja on tullut reilut viisi lisää, ennestäänkin on noin viisi ylimääräistä, argh,
Mutta muutoin kaikki on hyvin ja olen onnellinen että nuo hoidot ovat takana, säteet vielä edessä.
Sinua varmasti leikkaus jännittää (itseäni ihan kamalasti toukokuun lopulla), mutta hyvin se menee ja toipuminen on ihmeen nopeaa, usko pois!!
Mukavia päiviä, mukavia hetkiä!
Helena
- Re: Urakka ohi, viimeiset sytostaatit saatu!!!Katjusmaaret
- Re: Urakka ohi, viimeiset sytostaatit saatu!!!Helena1961
- Re: Urakka ohi, viimeiset sytostaatit saatu!!!Katjusmaaret