Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: tältäkö se tuntuu?
Siltä se juuri tuntuu :) Halusin kertoa vain, että tautini kanssa olen itse joutunut olemaan melko aktiivinen ja kyselemään vastauksia ja yleensä olen saanut tahtoni lävitse, jos on ollut tarvetta. Silloin kun olen huonossa kunnossa tai väsynyt en ole jaksanut aina puoliani pitää, mutta noin niinkuin yleensä kyllä :) Ensimmäisen kerran kun ohutneulanäytteestäni oli kulunut jo 2 viikkoa aloin hermostumaan, oikeastaan kiehuin siinä vaiheessa jo niin paljon, että menin lankoja pitkin jokaiselle, jolle soittelin, mutta tein seuraavanlaisen rumban, joka ei ehkä mennyt kaikkien eettisten sääntöjen mukaisesti: soitin ohutneulanäytteen ottaneeseen sairaalaan ja he sanoivat, ettei sitä vastausta heillä vielä ollut. Kun aikani jankkasin, sain sen laboratorioyrityksen nimen ja numeron, jossa se näytevastaus valmistetaan ja soitin sinne, he sanoivat, etteivät voi vastausta sanoa, mutta että se on ollut valmiina täällä jo 2 päivää! Siinä vaiheessa päätin, että haluan sen vastauksen heti ja laboratorioyritys sanoi, että he voivat faksata sen vastauksen esim. terveyskeskukseeni, josta voin sitten sitä kysellä. Soitin terveyskeskukseen ja pyysin faxin numeron ja tarkistin, että heillä on vielä joku lääkäri paikalla, joka sen voi mulle lukea. Soitin labrafirmaan ja kerroin heille terveyskeskuksen faxinumeron, soitin n. puolen tunnin kuluttua terveyskeskukseen, että nyt teillä on siellä se faxi, että etsikääpä nyt se lääkäri ja pyytäkää soittamaan minulle mahdollisimman nopeasti - ja niin minä sitten lopulta sain sen vastaukseni, että syöpää se oli, mutta olin ilmeisesti niin epätoivoisen oloinen ja niin pitkään jo vastausta odottanut, että kaikki ajattelivat antaa armoa, näitähän ei oikein mielellään saisi kuulemma kertoa puhelimitse :) Jaksamista kaikille!- tältäkö se tuntuu?lennu
- Re: tältäkö se tuntuu?marjatta
- Re: tältäkö se tuntuu?Pirkko
- Re: tältäkö se tuntuu?Mirjamitar
- Re: tältäkö se tuntuu?Marjukka