Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Henkinen ahdistus rintasyöpäleikkauksen jälkeen
Hei JuskaPaksuneulanäytteen tarkoitus on löytää syöpäsolut varmasti, ja joskus kun neula oikein osuu kohdalleen, niin kudostyyppi ja gradus ovat selviä. Joskus niihin voi tulla muutoksia, jos alkuperäinen kasvain on ollut pieni, mutta minulla kolmonen pysyi kolmosena, vaikka duktaalisesta ei puhunut kukaan, ennen kuin vasta lopullinen patologin lausunto kädessä. Mutta jo yksinomaan radiologin lausunnon perusteella odotin, että siellä voi olla sekä "sitä itseään" että varhaisvaiheen in situ -muutosta, niin etten ollut ihan pimennossa, kun patologin lausuntoa odotin. Kirurgikin myötätuntoisesti täräytti, että "kainalo oli täynnä syöpää..."
Kyselit tuosta henkisestä puolesta ja selviämisestä, ja niinhän se on, että jokainen käyttää niitä keinoja, jotka on itselleen omaksunut. Ei pidä odottaa, että ihminen muuttuisi yhdessä yössä sinnikkääksi taistelijaksi, vaan ajatus syövästä ja tottuminen uuteen olemukseen vaatii ensin kypsyttelyä ja hyväksymistä, ennen kuin todellinen sopeutuminen ja ns. "taistelu" alkaa. Joillakin tämä prosessointi ei lopu koskaan, ja jotkut vain ottavat rintasyövän niinkuin se olisi jokin tavallista pahempi flunssa. Ilmeisesti tämä sisaresi tukihenkilö oli tällainen ihminen? Kieltäjä.
Yleensä - jos sellaista termiä uskallan nyt tässä käyttää - syöpädiagnoosi vertautuu aikaisempiin vastoinkäymisiin ja menetyksiin. Jos on menestyksekkäästi jo selvittänyt jonkin kriisin, voi syövästäkin selviytyä henkisesti omilleen, mutta jos tämä on suurin piirtein ensimmäinen iso menetys, se aktivoi herkästi myös muitakin käsittelemättömiä muistoja ja tunteita. Niin ikään muiden kriisien läheisyys ja vaiheisuus voi myös mutkistaa asioita.
Omalla kohdallani en ole niinkään tuijottanut siihen, mitä olen menettänyt, vaan paremminkin olen kääntänyt katseeni siihen, mitä minulla on. Eli yllättäen tyytyväisyys elämää kohtaan on lisääntynyt, kun olen huomannut, miten hyvää se on jo tähän mennessä ollut, ilman että tuntisin enää mitään ahdistavaa painetta suoriutua jostakin.
Tietenkin asetan itselleni tavoitteita, mutta yleensäkin asetan ne nykyisin niin, että ensin kysyn, miten mikäkin asia palvelee omaa hyvinvointiani. Jos ei se palvele, niin silloin voin luopua siitä tai rajoittaa sitoutumistani siihen, koska aikaa ja energiaa, sitähän ei kenelläkään riitä elämässään loputtomiin. Elämän ainutkertaisuus ikäänkuin kirkastuu, ja sellaisenaan se on ihan hyvä. Voin iloita jo siitä, että tänään saatiin lämmin päivä ja että jo toisena päivänä peräkkäin keräsin kämmeneni täyteen ahomansikoita.
Sairautta ei pidä ajatella suorituksena, vaan elämyksenä, joka aktivoi suuren joukon muistoja, ja jokainen ihminen voi valita, mitkä mielikuvat ja muistot aktivoituvat. Hyvien elämysten ja hyvien päivien kerääminen on alkanut minulla tästä diagnoosista, ja ilokseni huomaan tulleeni enemmän niiden ihmisten kaltaiseksi, joita joskus ihailin. Ihailemani ihmiset olivat naisia, jotka rakastuivat ja perustivat perheen sodan melskeissä, ja jotka yksin pitivät perhettä pystyssä silloinkin, kun mies palasi sodan murjomana rintamalta.
Ihmettelin sitä viisautta ja käsien pehmeyttä, joka oli näissä naisissa - sillä heihin verrattuna olen sananselittäjä ja aivan pieni tyttö - mutta yhtä kaikki tunnistan heidät esiäideikseni ja syvästi rakastamikseni idoleiksi. Heidän elämäntarinansa, voimansa ja rohkeutensa ovat valaneet minuun rohkeutta, ja näin minusta on vähitellen omien kokemusten opastuksella tullut se mikä olen: oma itseni, mutten kuitenkaan kokoaan omasta heimostani irrallinen. Ajatus siitä kantaa erilaisten vaikeiden päivien ylitse.
T. Karhutar
- Re: Henkinen ahdistus rintasyöpäleikkauksen jälkeen Karhutar
- Ahdistuksen helpotuksia...Tarutar