Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Tunnelmia leikkauksen jälkeen
Hei kaikki myötäeläjäsiskotKiva kuulla, että Sipriina ja Kutri ovat jo hyvässä vauhdissa. Minä palaan arkeen kai vähän hitaammin, leikkaus taisi olla isompi: kokopoisto, kainalon tyhjennys, LD-korjaus ja terveen rinnan pienennys. Leikkaus oli viime viikon ti, kotiuduin la yhden dreenin kanssa (alun perin niitä oli neljä). Sen saan pois ylihuomenna. Hb laskenut tosi matalalle, joten tunnustelen edelleen, mitä pää kestää. Liiallista istumista pitää välttää, ettei uusiorinta kiukustu, joten kirjoittelujakaan ei ole tullut harrastatetuksi. Vahvat lääkkeet pitävät kivut loitolla, Julian käyttämä sana kipunointi on juuri oikea, selkähaavaa todellakin kipunoi.
Uskon kuitenkin tästä vielä selviäväni lasten kesälomaan mukaan. Heillä on onneksi kaikenlaisia leirejä nyt kesäkuuksi ja toivon, että heinäkuussa ehdimme tehdä jonkun pienen kotimaan- tai mökkireissun edes. 4.7. saan tietää, miten jatketaan, mitään eivät vielä sanoneet, säteet kai ainakin saan. Sanoivat, ettei hoitojen aloittaminen ole niin viikon päälle, joten uskon, että ottavat nämä perheenkin tarpeet huomioon.
Mites teillä muilla on diagnoosinkuulemis- ja leikkausreissuilla otettu henkistä puolta huomioon? Minusta oli vähän yllättävää, että vaikka sairaalaväki on minusta ihan huippuosaavaa, tähän mennessä kukaan ei ole oikeastaan kysynyt, miten henkisesti voin. Paitsi nuori miespuolinen nukutuslääkäri, joka leikkauspäivän aattona tavatessamme ykskaks kysyi, mitkä ovat tunnelmat - pisteet siitä hänelle.
Voimia kaikille uusille palstanseuraajille (itsellänikin vasta muutaman viikon kokemus). Älyttömän hyvä se jonkun siskon joltain kurssilta poimima ajatus: Elämä voi olla raskasta ja hyvää samanaikaisesti.
Lotteliini
- Tunnelmia leikkauksen jälkeenLotteliini
- Re: Tunnelmia leikkauksen jälkeenLotteliini