Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: En lähde Kanarialle, vaan leikkauspöydälle

Hei!

Kyselit, miten prosessi kestetty. Tässäpä ajatuksiani.

1. Alku: mennään lujaa

Alussa (tutkimukset, diagnoosi, leikkaus, toipuminen, patologin lausunto)ei meinaa pysyä perässä ajatuksineen, niin ohjelmoidusti kaikki etenee. Mieliala menee vuoristorataa, olo saattaa olla hyvinkin kaaoottinen. Itse luulin keväällä olevani tosi järkevä ja skarppi, mutta nyt jälkikäteen kaikki on tainnut sittenkin olla melko sumuista ja kuin unta...

2. Hoitosuunnitelma: turvallisilla poluilla

Hoitosuunnitelma (patologin lausunnon pohjalta)luo jonkinlaisen "ryhdin" elämään, jopa rauhoittuu. Hyväksyy (on pakko) tautinsa, on se sitten ärhäkkää tai rauhallista sorttia. Vaikka sytohoidoista tulee kaikenlaisia sivuoireita, on kuitenkin sellainen turvallinen olo: kolmen viikoin välein otetaan labrakokeet ja hyväntuuliset hoitajat toivottavat tervetulleeksi sytoon.

3. Hoitojen loppusuora: epävarmuus hiipii sisimpään

Sytohoitojen loppuminen toi minulle epävarmuuden. Olen kuvannut olotilaani sellaiseksi, että olen ikään kuin tyhjän päällä. Tiedän, että nyt on myrkytetty se, mikä nyt voidaan. Toivotaan, että sytot ovat tehonneet. Sädehoidot (jos niitä saa) tappavat toivottavasti viimeisetkin syövät rinnan alueeltani.

4. Pelkoa ja luulosairautta

Mutta pelko lymyilee, nousee välillä pintaan ja katoaa jälleen. Alkaa pelätä hoitojen loppumista, vaikka samalla on helpottunut. Miettii, että oikeastiko on sairastanut rintasyövän!Alkaa miettiä töihin paluuta, mikä tuntuu välillä ihanalta, välillä mahdottomalta. En ole enää se sama. Mitä haluan elämältäni?

Tarkkailee kolotuksia, kipuja, väsymystä...luulosairautta - tiedän.

5. Älä pelkää

Eli: Olet turvallisissa käsissä nyt.Älä pelkää. Pään kanssa joutuu jokainen tekemään työtä pitkin matkaa - se on vaikeinta. Itse olen ollut melko urhea tähän saakka, mutta nyt hoitojen loppupuolella olen joutunut tekemään töitä psyykepuolen kanssa. Sairaanhoitaja sanoi, että lähes kaikille tulee jonkinasteinen masennus jossakin vaiheessa. Tiedän sen, tunnistan sitä itsessäni, hyväksyn sen.Onneksi saa ammattiauttajan apua, jos haluaa.

Valmistautuisin siis henkisellä rautahaarniskalla ennen kaikkea pään hoitoon. Rinnan menetys, hiustenlähtö, sytohoidot jne.ovat olleet ainakin minulle näin jälkikäteen pikkujuttuja (oli ne aikanaan käytävä tosissaan läpi...).
Silkki | 5.11.2012 klo 19:40:18