Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: puolivälin kriisi

Hei Villasukka

Lääkäreillä ei ole lupaa kertoa, miten muut ovat selvinneet, ja ehkä se olisi väärinkin sitä kohtaan, joka pelkää jopa sitä, ettei pelkoa oteta todesta. Mutta ihan tämän jälkimmäisen pelon hälventämiseksi, niin kyllä meitä on, jotka huonosta ennusteesta huolimatta elämme hyvin täysipainoista elämää ilman että olisi tarvinnut luopua mistään, mikä on todella tärkeää. Eli jopa sen terveytensäkin voi saada takaisin, vaikka se ei juuri silloin, kun hoidot ovat päällä, tunnu kovin mahdolliselta vaihtoehdolta. Eikä se luottamus sittenkään ole mikään kiveen hakattu juttu.

Mutta kuitenkin, joka ikinen päivä on erilainen, ja kaikki hyvät päivät pistän kehyksiin pahojen päivien varalle. Ennen syöpää minulla oli tapa pitää päiväkirjaa aina, kun jotakin ikävää tapahtui, mutta nykyään olen huomannut myös hyvien päivien arvon. On tärkeää kirjata päiväkirjaan, vaikka sitten vain muutamalla rivillä: tänään näin kevään ensimmäisen sinivuokon ja vietin mukavan illan ystävien kanssa. Tänään en ajatellut syöpää, tein lasten kanssa läksyjä. Tärkeää on tunnistaa myös oman, sisäisen elämän arvo.

Sinulla on oikeus olla lempeä itsellesi, eikä vaatia nyt mahdottomia. Elämä ei korjaudu hetkessä, mutta ottaa kyllä omansa ja imee mukaansa. Se tekee uteliaaksi ja nostaa ylös perunakuopasta, jos vähänkään pikkurilliään jaksaa vilauttaa ja kuikkia toivon säteitä.

Toivo on myös sitä, että tietää, ettei ole perunakuopassaan yksin. Samoista poteroista kurkkivat muutkin naiset, väliin pelokkaina ja väliin toiveikkaina, kunnes koittaa se päivä että on vain tarpeeksi levännyt lähteäkseen liikkeelle. Joka päivä on armo uus.

T. Karhutar
Karhutar | 4.5.2010 klo 23:07:19