Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Henkinen väsymys

Sun pitääkin kuule kirjoitella aina kun siltä tuntuu, mä olisin jossain vaiheessa varmasti seonnut ilman näitä sivuja ja täältä saamaani aivan ihanaa tukea ja apua. Ja vieläkin se on tarpeen. Mä otin heti alkuun sen linjan (tai en nyt tiedä miten tietoista se siinä shokissa oli) että kerroin kaikille ystäville ja tutuillekin tästä sairastumisesta ja olen saanut yllättäviltäkin tahoilta aivan mahtavaa tukea sekä ihan konkreettistakin apua. Mä olen tämän sairauden aikana oppinut huomaamaan miten paljon ihania ihmisiä mun ympärillä on, eikä ne kaikki suinkaan oo niitä ihan lähipiiriin kuuluvia.
Mä olen myös ollut koko ajan sitä mieltä, että henkinen puoli on ainakin mulle ollu tässä sairaudessa se kaikkein kovin pala, fyysinen kipu ei ole kivaa, mutta henkisesti tämä koittaa nujertaa vähintään yhtä kovaa. Siksipä juuri tämä vertaistuki on niin äärettömän arvokasta. Ja ihan niinkuin sinullakin, suurin huoli minullakin on juuri lapsista, tottakai. Missäpäin muuten asut? Onko sulla ystäväpiiri/sukua lähellä? kannattaa tosiaan puhua sairaalassa ja terveysasemalla ym. tästä henkisestäkin puolesta ehdottomasti! Mulla kun hoito alkoi, olin niin kuutamolla, etten ensin sairaalassa pystynyt itkua lopettamaan ollenkaan, mun pikkuinen täytti samana päivänä 2 kk ja mä koin olevani täysin väärissä lavasteissa, tää ei voinut olla mun elämä! Mutta niin se vaan oli ja sairaalassa laittoivat heti psykologin juttusille ja se auttoi sillä hetkellä pahimman yli, kun sai purkaa pahaa oloa. Ja pikkuhiljaa sä huomaat että ajattelet ja touhuat niitä arkisia asioita, ei se syöpä ole koko elämä, vaikka se alkuun siltä tuntuukin. ja vieläkin, kyllähän se tuolla takaraivossa koko ajan yrittää kolkutella, mutta ei anneta periksi!! Ei nujerrura! Mehän selvitään hei! Älä anna masennukselle liikaa valtaa, mutta helppohn se on sanoa...tiedän...ja ennenkaikkea, hae apua jos susta siltä tuntuu! Apua on saatavilla:) ja jos et itse jaksa, ota vaikka minuun henk koht viestillä yhteyttä, niin mä autan avun saamisessa, älä anna masennuksen mennä liian syväksi! Valoa päivään:)
cry | 21.4.2008 klo 09:12:04