Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Olin Loop-hoidossa 28.2.

Hei!

Mulla poistettiin myös vahva muutosalue, joka oli pahimmillaan dysplasia gravis tulosten perusteella. Pääasia on, että oli ne muutokset mitä tahansa, ne on nyt poistettu ja toivottavasti kokonaan. Minulla on seurantana kolposkopiaa ainakin kaksi kertaa loopin jälkeen puolen vuoden välein, jonka jälkeen jatketaan normaalilla papalla puolen vuoden välein vielä ilmeisesti parin vuoden ajan. Luulenpa, että max 1x/vuosi tulee olemaan papa-kokeiden välini tästä ikuisuuteen, kun kuuluu kuitenkin nyt kai riskiryhmään. Tuo jälkitarkastusten väli ja jatko riippuu sitten tietysti myös siitä, että millaisia tuloksia tarkastuksista tulee.

Tuo vahva muutosalue ei välttämättä ole merkki vielä mistään isommasta, kuten syövästä. Syövän esiasteiksi niitä nimitetään, koska niistä voi kehittyä syöpää, mikäli niitä ei hoideta. Ja sinäkin olet siis nyt ollut hoidossa (loopissa) ja tilannetta seurataan varmasti tarkasti jatkossakin. Kannattaa kysyä lääkäreiltä kaikki tyhmimmätkin kysymykset, niin minäkin tein ja teen jatkossakin. Sinun tosiaan kannattaa kysyä, että mitä luokkaa muutokset ovat ja näyttääkö siltä, että ne saatiin kokonaan pois (patologit osaavat katsoa sen poistetusta palasesta, toisaalta jos kaikkea ei saatu pois, pääset luultavasti uusintakäsittelyyn ihan automaattisesti). Lisäksi kysy jatkosta.

Sanoisin siis, että huoli pois (minä paraskin sanoja). Murehtia ei ainakaan kannata, huolehtia voi sen verran, että muistaa pitää tarkastuksista jatkossa tiukasti kiinni. :) Tsemppiä! Kirjoittelehan sitten kuulumisiasi ja tuloksiasi tännekin.
vattu | 13.3.2007 klo 09:57:18