Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Heippa herriläinen soutuporukka!

Heipä hei, Irina!

Täällä roikutaan edellen! Päivittäin käyn minäkin lueskelemassa muiden kokemuksia. Onnellisena siitä, että hoidot on takana. Olen kyllä katsastellut, josko venekunnastamme joku ilmoittautuisi. Itse en saanut aikaiseksi.

Vietän tässä viimeistä sairaslomaviikkoani. Työpaikan suhteen taisi onnistaa, eli näillä näkymillä aloitan työnteon uudessa, mukavan tuntuisessa paikassa elokuun alussa.
Sädehoidothan minulla keskeytettiin jo ennen pääsiäistä, ylimääräisen loman jatkeen sain ihan vain voimien keräämiseen ja selkäkipujen takia.

Kävin jokunen viikko sitten luustokartassa (kontrolli) juuri selkä- ja lonkkakipujeni vuoksi. Samalla katsottiin verestä markkerit. Ensi viikolla sitten kuulen löytyikö mitään. Sinällään ihan hyvä, että pääsin kontrolliin. Jossain takaraivossa kuitenkin asustaa se pieni peikko muistuttamassa siitä, että kaikki hoidot lukuunottamatta herceptiniä jouduttiin keskeyttämään...

Tamofenia olen nappaillut nyt pari viikkoa. Onnekseni vielä ei ole mitään ylitsepääsemättömän hankalia sivuvaikutuksia ilmantunut. Yöelämä on vilkastunut kummasti, tunnin parin nukkumisen jälkeen alkaa armottomat peittosulkeiset, hyvä ei ole mitenkään. Kuulema saisin omalta lääkäriltä unilääkkeitä, mutta ajattelin toistaiseksi odotella tasaantuuko tämä jossain vaiheessa.

Hiuksiakin löytyy muutama sentti. Minullakin ihanat, tummat kiharat... Pari kertaa on tuttu kampaaja vähän siistinytkin jo korvallisia. Vielä ei ihan takatukka hulmua tuulessa, mutta pian!

Voimia kaikille tyrskyissä soutaville!
Tintti
tintti | 29.5.2007 klo 20:32:33