Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Hei, eerika ja muut ison leikkauksen kokeneet

Mielenkiinnolla kyselen minkalaisia oireita, tuntemuksia on ison, "vatsan tyhjennys" leikkauken jälkeen. Tässä munasarjasyöpä leikkauksessa kun tyhjennetään lähes kaikki mahdollinen. Nyt tulee minulla jo kohta 6 viikkoa leikkauksesta ja tunne mahassa on väliin aika vellova. Tuntuu ettei mitään vähääkään puristavaa kärsisi pitää vaatetta. Väliin tosi vihlovia tunteita, samoin alaselässä. Tietysti tunne, ettei stytot ole vaikuttaneet. Tiistaina toinen tiputus (kolmen viikon välein). Ei muuten pahempia sivuoireita ja kuntokin ihan ok. Kyselin sairaalan hoitajalta asioita ja vähän nihkeesti tulee tietoa. Vähäinenkin ummetus aiheuttaa ikävää "pakotusta" vatsassa, onko samanlaisia oireita muilla.
Kovasti tässä lataudun pääsiäisen jälkeen toiseen hoitokertaan. Veriarvot oli hyvät ainakin kun kysyin hoitajalta, ei tietysti kertonut mitään lukemia. Mutta hb vähän alhaalla 119 oli. Ruokahalut on ihan valtavat. Syön aivan älyttömästi ja herkuttelenkin reippailla määrin kaikkea hyvää. Onnksi ei ole paino lähtenyt nousuun, kun sitä on jo reippaasti valmiiksi.
Mutta Pääsiäistä kaikille!
pike44 | 6.4.2007 klo 17:59:46