Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Paljaspää
Hei! Täällä lisää yksi klanipää. Minullakin on sellainen sänkitukka. Huivi pysyy paremmin päässä, kun on sitä sänkeä. Se sänki kyllä irtoaa, kun sitä vähän nyppii. Kevätimieli, minulla oli tasan kaksi viikkoa kun eka taxojen jälkeen hiukset alkoi irtoilemaan. Siihen asti ne oli tiukasti päässä. Kyllä se taitaa olla aika yleistä, että tuo kaksi viikkoa siinä menee.Mieheni nauroi, että olen ihan 25-vuotiaan poikani näköinen, kun näki minut eka kertaa. Hänellä on joskus ollut samanlainen sänkitukka, mutta nyt hänellä on pitkä musta, paksu tukka. Meidän "sukuvika" on sellainen musta älyttömän paksu tukka, josta jopa kärsin nuorempana, kun kaikki siitä huomautteli. Nyt vanhempana se on jo vähän ohentunut, mutta on sitä vieläkin ihan omiksi tarpeiksi. En ole yhtään kärsinyt tuosta hiusten menetyksestä. Minusta on kanssa ihanaa, kun ei tarvitse sitä kuivatella ja koko ajan föönailla ja laitella. Mullakin kun oli puolipitkä tukka ja sitä oli paljon, tuntui, että kun illalla kävi saunassa, se oli vielä aamullakin vähän kostea, jos ei sitä hyvin kuivatellut.
Muuten 19-vuotias poikani sanoi, että älä äiti näytä sitä päätäsi. hän ei halua sitä nähdä. Mutta tuolle 25-vuotiaalle kyllä näytän, kun hän tänään tulee lomille.
Hyvää paljaspäistä tai hiuksellista päivää jokaiselle tilanteen mukaan.
Lämmöllä Kehäkukka:)
- Paljaspääpike44
- Re: Paljaspääjulia
- Re: Paljaspääsanteri
- Re: Paljaspääkevätmieli
- Re: Paljaspäätautinen
- Re: Paljaspääkesän lapsi
- Re: PaljaspääKehäkukka
- Re: Paljaspäälillukka
- Re: PaljaspääKehäkukka
- Re: Paljaspääpike44