Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Lapselle kertomisesta

Lapsista minäkin olin kovasti huolissani, kun aikanani diagnoosin sain. Ja heistä olen vieläkin houlissani, vaikka olen omin silmin nähnyt, että he parjäävät hyvin.

Lasten kanssa syövästä keskustelemisesta puhuin silloin myös psykologin kanssa, koska olin tosi ahdistunut ja minusta tuntui, että lasteni elämä on pilattu heidän loppuelämäkseen. Näin ei kuitenkaan ole. Olen nyt jo huomannut ja ilahtunut siitä miten lapset osaavat elää "huoletonta" lapsuuttaan, vaikka heitä kovasti järkytti, kun syövästä kerroimme. Minun mielestäni lapsille on tärkeää kertoa totuus, myös silloin, kun totuus tuntuu julmalta. Jos lapselle ei kerrota ja hän aistii vaikeudet/kriisin, niin lapsi kokee, että vanhemmat ovat hylänneet ja kääntäneet hänelle selkänsä. Toisinaan ajatellaan helposti, että lasta halutaan säästää sillä ettei kerrota, jolloin lapsi sepittää oman tarinan ja yleensä myös syyttää itseään perheen kriisistä, joka voi olla tosi vahingollista. Lasta ei kuitekaan ole syytä järkyttää turhilla yksityiskohdilla, eikä "ehkä voi joskus" -sattua asioilla. Psykologi myös vahvisti pelkoni siitä, että lapselle äidin sairastuminen ja menetyksen pelko on pahinpia asioita, mutta lapsella on hyvät mahdollisuudet selvitä järkytyksestä ja peloista, kun asioista puhutaan ja selvitetään jo silloin kun ne ovat ajankohtaisia.

Kun olin menossa leikkaukseen, meillä puhuttiin pienestä möykystä, joka pitää leikata pois, koska se on rinnan sisällä. Sitä möykkyä vertasin syylään (meillä ollut lapsilla ontelosyyliä) ja selitin, että koska se on siellä sisällä niin se pitää leikata pois, muuten se kasvaa isommaksi siellä rinnan sisällä. Meillä on puhuttu syövästä siitä lähtien kun sain virallisen diagnoosin lääkäriltä, minun kohdalla pahanlaatuisuus varmistui vasta leikkausen jälkeen. Mieheni isä kuoli syöpää vuosi sitten, joten kun syövästä kerrottiin, painotin lapsilleni, että äidin syöpä on aivan erilainen kuin isoisällä oli ja että äiti ei kuole tähän. Äidin syöpä kasvain on löydetty hyvin ajoissa ja on erittäin pieni.

Kerroimme möyös lapsille, että syöpä ei tartu heihin. Syövän syytä lääkärit ei tiedä, mutta ennenkaikkea se ei ole äidin, isän, eikä lasten vika, että äidillä on syöpä. Myös selitimme lapsille, että äidin väsymys ja oireily ei johdu syövästä, sehän on leikattu pois, vaan niistä erittäin vahvoista lääkkeistä, joita äiti saa, ettei äiti sairastu uudelleen. Mahdollisimman usein yritän lasten kuullen puhua siitä, että äiti kyllä parenee, mutta siihen menee aikaa.

12 vuotias on jo koulussa lukenut biologiaa ja hänelle selitin myös väsymykseni ja tukanlähdön syitä tarkemmin, että mitä se sytostaatti tekee elimistössä. 12 vuotias myös selkeästi järkyttyi eniten, kun kerroimme syövästä. Hän selkeästi ymmärsi miten vakavasta asiasta on kysymys. Hankalinta varhaismurkuissa ja murkuissa lienee se, että heillä kuuluuu jo kehitysvaiheeseen se, että kyseenalaistetaan kaikki mitä vanhemmat sanovat. 9 vuotias taas kyseli enemmin mitä se tarkoittaa ja onko se vakavaa, voiko siihen kuolla? 3 vuotias meillä selvästi ymmärtää, että äiti on sairas, mutta hän ei oikeen käsitä vielä sitä eroa, että äiti ei ole enää kipeä leikkauksesta, vaan nyt lääke aiheuttaa sen, että äiti on sairas. 3 vuotias usein kysyy, että äiti onko sinulla vielä tuolla pipi (näyttää kainaloa)? Tai ottiko lääkäri sairaalassa pipin pois? Ikään kuin varmsitelee usein samoilla kysymyksillä, että onhan se paha pipi varmasti otettu pois. 3 vuotias kuulemma luottaa onneksi siihen mitä vanhemmat sanoo.

Eilen tarhast kotiin tuleessa, kun minulla oli peruukki päässäni, niin 3 vuotias sitten alkoi kyselemään, että "äiti missä sun vanha tukka on?" Aloin siihen sitten selittämään, että etkö muista kun äidin tukka irtosi päästä. Hän sitten uudelleen vaan tivasi "niin niin, mutta missä se äidin vanha tukka on?" tyttö oli tyytyväinen kun vastasin "etkö muista, kun laitettiin roskiin". huh huh olikohan sekään viisas vastaus, mutta kun en muutakaan keksinyt.

Kokaan näihin asioihin ei tietenkään ole yksiselitteisiä vastauksia ja ainahan täytyy ottaa myös huomioon lasten luonne ja ikä. Minusta oli helpointa kun oltiin koko perhe yhdessä, kun syövästä ekaa kertaa kerroimme.

Lasten takia (toki myös koko perheen takia) pidän erittäin tärkeänä sitä, että pääsemme lähtemään sinne Ahvenanmaan matkalle heinäkuussa. Siellä on samassa kohteessa asumassa molempien lastemme sekut ja jotka ovat ihan saman ikäisisiä, kuin meidän lapset.

Tulipa pitkä teksti. Minun tarinani ei varmaan toimi kaikissa perheissä, mutta toivon, että te jotka pohditte näitä asioita, saisitte kirjoituksestani ainakin jonkin kipinän siitä, mikä tapa toimii teidän perheissänne parhaiten.

Kaikille voimia eri-ikäisten ja erilaisten lasten kanssa
MeriTuuli
MeriTuuli | 20.6.2007 klo 10:51:31