Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Parisuhde
HeiAlkuun kirjoituksesi oli aivan kuin ote omasta elämästäni. Minun rintasyöpä todettiin pääsiäisenä 2011, leikkaus toukokuussa ja sitten sytot, säteet ja hormoonit viideksi vuodeksi. Elokuussa kuoli äitini yllättäen, seinänaapuri muutama viikko sitten haimasyöpään ja ystäväni mies sairastaa vakavaa vatsa-alueen syöpää. Tuntuu että elämä on nykyään pelkkää syöpää, asia jota en reilu vuosi sitten miettinyt lainkaan.
Viime aikoina on ollut vaikea uskoa että elämä kantaa, koko ajan miettii että mitähän/kukahan seuraavaksi. Töissä olen ollut nyt kohta kolmisen kuukautta ja sielläkin nyt jo kaikki mättää, uusia ja epäselviä tilanteita riittää aamusta iltaan.
Kaikki voimavarat ovat menneet. Onnekseni huomenna on jo aiemmin varattu psykologin keskusteluaika, täytyy hänelle kertoa tuntoja.
Sinulla vielä suurena harmina suhde mieheesi. Oletko ehdottanut juttelua ulkopuolisen ihmisen kanssa? Minulla on ollut myös pelko parisuhteestani tämän kaiken ikävän ja masentavan vuoden aikana. Vaikeahan sitä on todella tietää mitä toinen miettii... Ja ainekin mulla on kaikki halut hävinneet näiden hoitojen ja hormoonien johdosta niin johan se pelottaa että miten toinen asioita ajattelee, vaikka sanookin että ei haittaa ja asiat ok.
Toivottavasti voitte keskustella asioista ja pääsisitte
yhteisymmärryksyyn!!
Hyviä vointeja ja aurinkoisia päiviä!
Helena
- ParisuhdeJossu Vaasasta
- Re: ParisuhdeHelena1961
- Re: ParisuhdeJanna61
- Re: ParisuhdeJossu Vaasasta
- Re: Parisuhdemihahen
- Re: Parisuhdetuike
- Re: Parisuhdepeppipitkätossu
- Re: ParisuhdeJossu Vaasasta
- Re: Parisuhdemarkrani
- Re: ParisuhdeJossu Vaasasta
- Re: Parisuhdemarkrani