Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: caelyx-hoito

Hei!

Minäkin olen saanut caelyxia 6 keraa pari vuotta sitten, sen jälkeen annettiin vielä 3 kertaa carboplatinia, mutta sen anto jouduttiin lopettamaan allergiareaktion vuoksi. Ainakin minulla tehosi ko hoito, olin reilun vuoden oireettomana (nyt taas hoidoissa).
Sivuvaikutukset eivät minulla olleet mitenkään dramaattisia, käsiä ja jalkoja rasvailin, lisäksi iho tummui esimerkiksi vyötäröltä ja rintojen alta, ilmeisesti juuri puristuksen/hautumisen johdosta. Siihen käytin kortisonivoidetta eikä siinä sen kummempaa. Hoidon jälkeen imeskelin aina muutamana päivänä jäitä, koska kuulemma suun limakalvot voivat myös mennä rikki, itselläni ei näin käynyt. Parasta hoidossa oli että sai pitää hiuksensa, joten ulospäin hoito ei näkynyt. Jaksoin myös elellä kutakuinkin normaalisti, en mitään hikilenkkejä tehnyt mutta ihan normaalia kävelyä ja ulkoilua, yksi parin viikon ulkomaanreissukin hoitojen väliin mahtui ja ihan hyvin sekin meni. Madeiralla tehtiin levadavaelluksia eikä mitään ongelmaa:-)

Tsemppiä hoitoihin, toivottavasti selviät pienillä sivuvaikutuksilla!
toiveikas | 30.1.2007 klo 19:35:30