Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Aurinkoisesta nyt niin tiedä tänään...
Minä voin soutaa, joskos veneseura saisi pirteämmälle tuulelle. Olo on fyysisesti hyvä, mutta kuten aiemminkin, alkaa vetää mieltä tummaksi kun odottelen seuraavaa tiputusta ja mietin tätä tautiani..Pahinta on, kun ei itse pysty tekemään oikein mitään, mikä auttaisi jatkossa pysymään terveenä, kaikki on vain sattuman ja sen kirotun patin varassa, joka rinnasta poistettiin.. On täysi arvoitus, onko se ehtinyt levittää itsestään mikroskoopilla havaitsemattomia hitusia kehooni, jotka kytevät odottamassa tilaisuutta.. Jos on, onko hoidot riittävät niiden tuhoamiseksi.. On niin monta kysymystä, johon kukaan ei pysty vastaamaan. Ainoa mitä voi tehdä on toivoa.. Toivoa parasta. Auttaako se mitään?
Monesti olen miettinyt, että jos syöpä kroonistuu, miten sitä jaksaa niitä hoitojaksoja, tietäen etteivät ne paranna pysyvästi.. Vai onko se vain niin, että elämä itsessään on niin arvokasta, että hoitojen tuomat lisävuodet tai kuukaudet auttavat kestämään vaikka mitä.. Jotenkin vain mieleeni on jäänyt se rohkea nainen, jonka kanssa juttelin ollessani ensimmäisessä solunsalpaaja tiputuksessani yön yli sairaalassa. Olen miettinyt usein, että vieläkö hän on hengissä, pääsikö hän siihen tavoitteseen jonka sairastuessaan itselleen asetti, eli tämän keväisiin lakkiaisiin, todistamaan esikoisensa valmistumista ylioppilaaksi..
Hänhän oli sairastunut joitakin vuosia sitten rintasyöpään, jonka piti olla helppo, gradus I tyypin syöpä. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin se oli levinnyt maksaan, luustoon, keuhkoihin ja aivoihin. Toiseen rintaan inflammatorisena ja alkuperäisessä rinnassakin oli uusi kasvain. Hän oli sairaalassa pään sädehoidon takia. Hänelle suunniteltiin lapatinib-sytostaatteja sädehoidon perään, koska uusi syöpä oli muuttunut her2-positiiviseksi. Leikkauskin olisi ollut tarpeen, mutta pään ja maksan etiäiset olivat hoitovuorossa ensin. Ei minun käynyt häntä mitenkään sääliksi, hän oli niin sovussa itsensä kanssa. Sitäpaitsi ymmärsin, että ihan yhtä hyvin hänen tilanteessaan voin olla myöhemmin minä. Anteeksi nyt kun otan aina uudestaan tämän jutun esille, se vain jotenkin jäi takaraivooni, antoi kuvan siitä, minkälaisen sairauden kanssa olemme tekemisissä..
Minulle on turha tulla kenekään sanomaan, että rintasyöpähän on niin hyväennusteinen, melkein kaikkihan siitä selviävät.. Ärsyttää väliin ihmisten vähättelevä suhtautuminen. Jopa omien vanhempieni. Ehkä he sitten suojelevat itseään uskomalla että pahin on kohdallani jo takana.. Minusta pahin on edessä, en edes tiedä vielä mitä se pitää sisällään.. Hyvähän tässä nyt on olla, syöpä on leikattu pois. Jos jotain jonnekkin jäi, ne saavat nyt niin turpaansa, että ovat ainakin vähän aikaa hiljaa. Mutta sitten alkaa se odotus/toivo/pelko.. Kehon kuuntelu - uusiiko se, leviääkö se..
Olen koittanut miettiä mitä siinä uusimisessa eniten pelkään. Onko se toivon menetys, kun pysyvä paraneminen ei ole enää mahdollista? Onko se kivun pelkoa? Onko se elämän hallinnan pelkoa? Kuolemanpelkoa?
Ehkä se on pelkoa tuntematonta kohtaan. Jotenkaan en pelkää itse kuolemaa tapahtumana, eihän se minua satuta enää sitten kun se on ohi. Mutta se matka ennen sitä, tästä päivästä siihen kun en enää tunne mitään, millaiseksi se muodostuu..
Jossain kirjoitin, etten ole itkenyt aikoihin.. Nyt itken, kyyneleet valuvat pitkin poskiani ja putoilevat rinnoilleni. En edes tiedä syytä.. Ehkä alakuloisuuskin on yksi hoitojen sivuvaikutus..
Noniin, tämä "ääneen pohdiskelu" kuitenkin auttaa, tiedän että te ymmärrätte ja tiedän että teillä on ihan samoja ajatuksia, joten en pyytele edes anteeksi..
Olen hölmöyksissäni ilmoittautunut tänään epäviralliseen tottelevaisuuskokeeseen koirani kanssa. Toivottavasti se ei mene ihan käteen, etten masennu entisestään.. Toisaalta, onko sillä mitään merkitystä vaikka menisikin.. Loppuviimein rikka rokassa, kun suhteutan muihin huoliini..
Toivottavasti muilla on parempi päivä kuin minulla, jospa koittaisin vain soudella, enkä miettisi niin paljoa..
- Re: AURINKOISTA KESKIVIIKKOAAMUA!Mehitähti
- Re: AURINKOISTA KESKIVIIKKOAAMUA!kesän lapsi
- Re: AURINKOISTA KESKIVIIKKOAAMUA!MeriTuuli
- Re: AURINKOISTA KESKIVIIKKOAAMUA!Mehitähti
- Aurinkoisesta nyt niin tiedä tänään...kevätmieli
- Re: AURINKOISTA KESKIVIIKKOAAMUA!kesän lapsi
- Re: AURINKOISTA KESKIVIIKKOAAMUA!kesän lapsi