Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: AURINKOISTA KESKIVIIKKOAAMUA!
Huomenta etelä-pohjanmaan pilvien takaa!Odottelen taksia ja sitten matka alkaa sytolandiaan. Ihmeen hyvillä mielin sinne aina menee, vaikka tietää, että sänky kutsuu seuraavat 5 päivää, enemmän tai vähemmän.
Join eilen illalla varjoaineen ja tänään saan toisen mokoman lisää ennen TT-tutkimusta. Laittavat kai sitten tutkimuksen aikana portista varjoaineen paineella. Sitten kömmin yläkertaan sytopolille. Siinäpä sitä ohjelmaa tälle päivälle=)
Thunder, sama saamattomuus täällä vaivaa. Mulla on himo noihin kädentaitoihin ja ihan valtavasti ideoita mitä voisi tehdä..mutta se hommien aloittaminen on niiin vaikeaa, vaikka ne on aivan ihania töitä. Olen toki tehnyt lasimosaiikki-ikkunan ja seinälampun sekä savitöitä, mutta lisää haluaisin ja mikä valtava määrä olisi päivällä aikaa mutta ei pysty aloittamaan.
Olen ajatellut, että teenkö itselleni lukujärjestyksen/päiväsuunnitelman, jota noudattamalla saisin itseni liikkeelle. Kun aloitan, ei ole mitään ongelmia jatkamisessa ja olo on hyvä.
Tänne koneelle kun istuu, on päivä hurahtanut yhtäkkiä ja hommat pissii=)Siksi olen vähän vähentänyt täällä oloa, ainakin parempina päivinä.
No nyt on kohta taas kiire, kun taksi tulee
Halauksia kaikille tähän päivään=)=)
Julia
- Re: AURINKOISTA KESKIVIIKKOAAMUA!Mehitähti
- Re: AURINKOISTA KESKIVIIKKOAAMUA!julia
- Re: AURINKOISTA KESKIVIIKKOAAMUA!kesän lapsi
- Re: AURINKOISTA KESKIVIIKKOAAMUA!MeriTuuli
- Re: AURINKOISTA KESKIVIIKKOAAMUA!Mehitähti
- Aurinkoisesta nyt niin tiedä tänään...kevätmieli
- Re: AURINKOISTA KESKIVIIKKOAAMUA!kesän lapsi
- Re: AURINKOISTA KESKIVIIKKOAAMUA!kesän lapsi