Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Hiustenlähtö
Tänään, 12 päivää ekasta sytosta, alkoi hiusten lähtö. Minulla aika paljon hiuksia, joten aluksi varmaan näyttävät ohentuneilta. Aion tässä illan kuluessa harjata hiuksia seuratakseni lähtömäärää. Ja yön jälkeen tullen huomaamaan yön aikana päästä poistuneet karvakasat. Jos tahti on samantasoista koko ajan, tilaan kampaajalleni ensi viikon alkuun kaljuksiajoajan, niin sovimme, kun viimeksi kävin tukan värjäyksessä.Kulmista ei jäänyt mitään käteen enkä ole huomannut muun karvoituksen harvenemista paitsi että kainalokarvat taitavat olla myös toistaiseksi mennyttä aikaa.
Ei tietysti liity mitenkään tähän keskustelun aiheeseen, mutta alkoi eilen illalla uudelleen pahoinvointi ja jouduin tänäänkin aamupäivällä ottamaan pillerin, kun niin kuvotti. Iltapäivällä vuorostaan närästi ja sitä vaivaa on ollut vain kerran viime viikolla.
- HiustenlähtöTerhikki
- Re: HiustenlähtöElokuu 62
- Re: HiustenlähtöKikka3
- Re: HiustenlähtöUppe
- Re: HiustenlähtöTerhikki
- Re: Hiustenlähtöriiviö
- Re: HiustenlähtöTerhikki
- Re: Hiustenlähtöulriikka
- Re: Hiustenlähtöpiikup
- Re: Hiustenlähtömarkrani